Tauko paikalla?

Aamu valkeni mukavissa merkeissä Aktobessa. Auto lähti heti käyntiin, kun tehtiin koekäynnistys. Sitten tunnin verran hyvästeltiin ja laitettiin paikallinen sim-kortti puhelimeen nettiä varten. Ja ei kun matkaan.
Ennen Aktobesta poistumista pysähdyimme tasapainottamaan renkaat ja samassa hallissa tuli vaihdettua rikkinäiset ajovalotkin. Joten nyt oli hyvä mieli, kun kaikki sujui loistavasti. Viimeinkin. Tosin autosta kuului pari kolahdusta heti isolle tielle päästyämme.

Kuva korjaamon pihasta. Hyvästi, Aktobe, tällä kertaa!

Sitten tunnin ajon jälkeen Marko huomasi jäähdytysnesteen pinnan merkkivalon syttyvän. Pysähdyimme hotelli-ravintolan pihaan syömään tutkiaksemme asiaa tarkemmin. Totta, pinta oli vajunut huomattavasti. Mutta samalla huomasimme, että autoon jälkiasennettu moottoriöljyn painemittari näytti paljon pienempää lukemaa kuin lähtiessä. No, mehän sammutimme auton murheellisella mielellä ja päätimme moottorin jäähdyttyä katsoa öljymäärää.

Ei naurata. Mennäänkö kotiin?

Ruokatauolla siipi oli maassa oikein todella. Ei kun takaisin Aktobeen ja maitojunalla kotiin. Vasili -ystävä Aktobesta kyseli, miten matka menee. Eipä viitsitty vastata. Ei huvittanut. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja hinta edullinen. Markoa tilanne ei painanut niin pahasti kuin minua.
Tauon jälkeen menimme toteamaan öljyn määrää. Epäilykset viittasivat, että joku tiiviste puuttuu ja molempia nesteitä valskaa. Kuitenkin yllätykseksemme öljyä oli ylärajaan saakka, joten päätimme vaan vähän lisätä vettä. Sit' kuitenkin tuli estämään joku rekkakuski, joka varoitteli jäätymisvaarasta. Olisimme lisänneet vaan pari desiä, mikä ei olisi juurikaan vaikuttanut jäätymisvaaraan.
Jatkettiin siis matkaa. Khromtayn kaupunkiin tullessa olimme ajaneet reilut sata kilometriä Aktobesta. Siellä tankkasimme polttoainetta ja lisäsimme jäähdytysnestettä. Samalla huomasimme, että löysä letkuliitos suihkuttaa vettä isoilla kierroksilla. No, ainakin vika selvisi. Eikun huoltoa etsimään ja matka jatkuu.

Khromtayn moskeija. Kaupungin kaunein rakennus todennäköisesti.

Huoltoa etsittiin ja kyseltiin huolella. Olisiko viidessä eri paikassa käyty, mutta kukaan ei ollut kiinnostunut korjaamaan autoamme, vaikka yhdessäkin hallissa olisi ollut viisi tyhjää paikkaa. Jonkun korjaamon pihassa sitten syttyi latauksen merkkivalo. Jännite laski kuin lehmän häntä. Laturi ei ladannut. No, yksi kohde lisää korjattavaksi, jatketaan etsintöjä.
Viimein löysimme korjaamon, jossa meitä luvattiin auttaa. Ensin käskettiin odottaa. Sitten reilun puolen tunnin päästä tultiin katsomaan ja käskettiin lopulta sammuttaa auto. Sitten piti uudestaan käynnistää. No, Mersuhan ei enää startannut, joten yritetään työntää. Loivaan alamäkeen yritys ei onnistunut ja samalla korjaajien into lopahti. Mersu jäi taas puoleksi tunniksi lojumaan pihalle sammuksissa. Sitten me pyysimme naapurihallin konemiehiä hinaamaan, jolloin taas moottori käynnistyi. Sitten taas odoteltiin.

Tässä seistiin pari tuntia. Kylmä tuli heti, kun ulos poistui.

Kello oli jo neljä ja olimme jo pähkäilleet vikaa. Laturin jännitteensäädin tai hiilet pitää vaihtaa ja sitten vuoto ratkeaisi laittamalla paremman kiristimen letkuun. Saimme laturin hiilet tilattua. Sitten saimme selvitettyä, että korjaamon kaverit eivät korjaisi autoa. Päätimme kysyä traktoreitten korjaajilta, he taisivat olla paikallisen suurmaatilan konevastaavia. He lupasivat auttaa omien töitten jälkeen. Pari tuntia odotusta taas. Tosin samalla tutustuimme moneen kazakki-mieheen, samoin muutamalla uzbekilla oli auto hajonnut. Jollakin turkkilaisella rekkakuskilla oli auto korjauksessa.

Urakkapalkalla työtahti oli hyvä. Hallissa oli jopa kuuma.

Viimein saimme motivoitua nuo kazakkimiehet korjaamaan autoamme. Hallipaikasta maksoimme reilut 20 euroa ja korjauksesta n. 35 euroa, kun korjaavat vesivuodon ja irrottavat ja asentavat laturin.
Viimein oli vesivuoto korjattu ja laturi irrotettu. Tässä vaiheessa olivat ystävämme Aktobesta jo löytäneet meille Khromtaysta tuttavan, joka toisi meille tarvittavat laturin hiilet ja jonka luona voisimme yöpyä. Häntä odotellessa menimme syömään viereiseen ruokalaan ja samalla tutustuimme paremmin tuohon turkkilaiseen rekkakuskiin.
Lopulta uusi ystävämme Sergei haki meidät ja lähdimme Khromtayhyn nukkumaan. Ennen nukkumaanmenoa vielä joimme teet, juttelimme kaikenlaista ja tietysti irrotimme jännitteensäätimen, jossa hiilet olivat kiinni. Yhteenveto: toinen hiili oli katkennut. Muuten kaikki näytti oikein hyvältä. Tosin laturia irrottaessa oli myös paljastunut, että latausjohto oli ollut todella heppoisesti kiinni laturissa. Joten oli hyvä, että emme olleet päässeet tällaisena todella kylmänä päivänä vielä tuolle vajaan tuhannen kilometrin taipaleelle, siellä ei olisi korjaamoja löytynyt. Että semmosta. Ei ole helppoa ajella autolla Tadzikistaniin.