tiistai 23. syyskuuta 2014

Yhteenvetoa laajoin siveltimenvedoin (osa 1)

Olisi tullut aika taas evaluoida kesän leiriä. Leirin onnistumisen ja vaikuttavuuden arviointi, ja kirjoittaminen ei ole helppoa, semminkin kuin leirin aikana on hurjasti työtä, eikä kaiken palautteen dokumentointi, puhumattakaan syvällisestä arvoinnista ole mahdollista.

Kaikessa lapsityössä on kyse jonkin hyvin pitkäjänteisen rakentamisesta. Lasten kasvatus, maanviljely, liikeyrityksen perustaminen, yhteiskunnan rakentaminen, seurakunnan perustaminen... oikeastaan mikään merkityksellinen ja hedelmää tuottava toiminta elämässä... - ei ole hätäilijän hommaa! Leirityössäkin olemme yrittäneet olla kestäviä, vaikka emme ole useinkaan nähneet (tai ehtineet havainnoimaan) paljoa hedelmää. Haasteita olisi jaettavaksi.

 Jeesus puhui sinapinsiemenestä, joka on pienin kaikista siemenistä. Vertaus on kovin puhutteleva. Siementä ja hentoa tainta vaalitaan, kunnes lopulta se kasvaa suureksi puuksi, jonka oksille muut voivat tehdä pesän. Suurta armoa on se, jos kaikesta vajavaisuudestamme huolimatta leirit ovat tuottaneet hedelmää joidenkin nuorten elämässä. Ilahduttavaa on se, että tällaista hedelmää tuntuu näkyvän joka kesä hieman entistä enemmän.


Yksi Arkki -leiritoiminnan tavoitteista on suomalaisten ja venäläisten välisen yhteydenpidon kehittäminen. Neuvostoliiton aikana yhteydenpitoa oli hyvin vähän. Rautaesiripun romahdettua yhteydenpitoa on ollut paljon enemmän ja tämä vuorovaikutus on tuonut monia positiivisia kehityssuuntia. Raja on yhä auki ja Venäjä tulee olemaan naapurimme. Kanssakäymistä kansojemme välillä tarvitaan.

Seurakuntien idäntyössä aktiivisena 1990-2000 luvuilla ollut sukupolvi tarvitsisi seuraajia. Liike-elämän piirissä kehutaan paljon Suomen mahdollisuuksia Venäjällä sekä "Venäjä" -osaamista. Mistä löytyisi se kristillisen lähetystyön "osaamiskeskittymä", joka kouluttaisi kristittyjä viemään Jumalan valtakunnan periaatteita naapuriin?


Inga Irkutskista lähetti tämän kesän leiristä tällaista palautetta:

Arkki -leiri eroaa muista kristillisistä leireistä seuraavin tavoin:
1. Se on tarkoitettu ei-uskoville lastenkotilapsille.
2. Vapaaehtoiset tutustuvat toisiinsa korkeintaan päivän ennen leirin alkua.
3. Leirin rytmi ei seuraa etukäteen kirjoitettua, tiukkaa aikataulua.
4. Vapaaehtoiset opettelevat kuuntelemaan Jumalaa ja tekemään päätöksiä itse.
5. Leirin johtaja ei pelkää konfliktitilanteita lasten kanssa saadakseen aikaan rakentavan päätöksen ongelmakysymykseen.
6. Lapset osallistuvat aktiivisesti leirin työtehtäviin ja ohjelman suunnitteluun.
7. Artur -poikani on ollut erilaisilla kristillisillä leireillä, mutta vain Arkissa hänen sanojensa mukaan on helppo uskoa Jumalaan.
8. 100 % Arkista lähtevistä aikuisista ja lapsista haluaa tulla uudestaan leirille.

torstai 11. syyskuuta 2014

Arkin pelastusrengas... :)


Heippa! Tällä kertaa pieni varainhankintapainotteisempi viesti. Haluaisitko liittyä Arkki-leirien tukirenkaaseen? Meillä on vielä pari kuljetuslaskua tämän kesän leiristä maksamatta ja olisi luontevampaa suunnitella toiminnan jatkoa, jos leirityöllä olisi myös säännöllisiä tukijoita! Yhdistyksemme hallitus kokoontuu lauantaina 13.9. Laukaassa rukoilemaan ja pohtimaan työn jatkamisen edellytyksiä. Haasteita on muitakin... Kiitos jos voit olla mukana vaikka rukouksin!

Kannatustilimme: FI76 4730 4720 0237 47
Saaja: Kansainvälinen leiriyhteistyö - Mene ja kerro ry
Viitenro: 1083  (Arkki -leirit)


Rahankeräyslupa POL-2014-1100  (voim. Suomessa, pl. Ahvenanmaa)
Keräysaika: 10.6.2014 – 9.6.2016

Kerättyjen varojen käyttötarkoitus
1) Lastenkotitoimintaan entisen Neuvostoliiton alueen lastenkotinuorten hyväksi: A) paikallisten vapaaehtoisten rekrytoimiseen ja kouluttamiseen tähtäävien Arkki-leirien järjestämiseen Suomessa; B) vapaaehtoisten verkoston kasvattamiseen tähtäävien tapaamisten ja seminaarien järjestämiseen.

2) Kristillisiin arvoihin perustuvan leiritoiminnan edistämiseen Suomessa: A) tiedottamiseen ja koulutukseen, jonka tavoitteena on Suomessa jo toimivien leirijärjestäjien innostaminen ja verkottuminen; B) leirien järjestämiseen Suomessa asuville lapsille ja nuorille


 
Arkkienkeleitä :)


Leiriuutisia - sähköpostilista

Oletko jo sähköpostilistallamme? Jos haluat tilata Arkki-leirin epäsäännöllisesti ilmestyvän email-uutiskirjeen, voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi osoitteeseen arkkileiri(miukumaukumerkki)gmail.com 

tai netissä osoitteessa http://www.menejakerro.fi/uutiskirje.php  

Laitahan postia tulemahan!


On aika mennä...

perjantai 5. syyskuuta 2014

Ilmapiirin muutosta...


Arkki-leirit 2014 ovat nyt takana – näin siitä taas selvittiin!!

Kolmelle leirille osallistui tänä vuonna noin 120 lasta kymmenestä eri lastenkodista. Leirin päätös sujui tänä vuonna montaa edellisvuotta hieman rauhallisemmin. Joka vuosi kokeilemme jotain uusia käytäntöjä – tänä vuonna annoimme lapsille luvan valvoa koko viimeinen ”kuninkaallisten yö”. Vanha, leirinjärjestäjille joskus harmaita hiuksia aiheuttava venäläinen leiriperinne on, että viimeisenä yönä valvotaan ja ”anarkia" vallitsee... Ihan kohtuullisesti meni, tulipahan kokeiltua. Aika harva lopulta jaksoi valvoa koko yötä.


Lasten lähdettyä jäljellä oli taas melkoinen siivousurakka, reilut 100 lakanasettiä pesimme saunalla käsin ja siivosimme kaikki mökit, ja yleiset tilat. Hommaa riitti. Ehdimme kuitenkin hieman prosessoida tämän vuoden leirin kokemuksia muutamien vapaaehtoisten kanssa.

Leiri ei ole vapaaehtoisille kevyt kokemus. Kaikkein vaativin osa on ryhmänohjaajilla. Heiltä "odotetaan" paljon läsnäoloa lasten kanssa - muun ohjelman päätarkoitus on tukea ryhmänohjaajien työtä, siis antaa keskustelunaiheita ja luoda tilanteita joissa yhdessäolo on luontevaa. Näin siis periaatteessa.

Monet lastenkotilapset eivät usko, että kukaan kuuntelisi heitä ja välittäisi heitä. Viimeisellä leirillä monissa ryhmissä näimme monien lasten todella muuttuvan. Lapset huomaavat jos joku heistä välittää. Aika usein välittäminen on myös rajojen vetämistä. Niinhän Jumalakin toimii meidän kanssamme. Ingan sanoin: ”Lastenkotilasten palvelemisessa tärkeintä on olla oma itsensä ja vilpitön. Lapset itse sanovat, että he eivät tarvitse lahjoja vaan aikuisten läsnäoloa.”

Eräs pieni koskettava hetki oli kun eräs kaikkein sekavimmin käyttäytynyt 17-vuotias poika pyysi jotain asiaa Matilta anteeksi viimeisenä iltana. Tämä kertoo jo paljon leirillä vallinneesta ilmapiiristä. Ympäristöstään monet lapset saavat paljon negatiivisia viestejä. Monet mm. kuuntelevat musiikkia jatkuvasti – hyvin usein musiikissa on varsin negatiiviset sanat. Nuori ei tarvitse pelkkää pahan olon purkamista ja ”kriisivalmiutta”, vaan paljon enemmän positiivisia, vahvistavia viestejä ja turvallista ympäristöä.

Ensi vuonna uudestaan?

- No nähtäväksi jää. Arkki-leirejä järjestävä yhdistyksemme on edelleen taloudellisesti tosi tiukilla, vaikka tämän vuoden leirit toteutuivat varsin hyvin. Muutenkin tulevaisuudesta on vaikea sanoa. Erään ensi kertaa leirille osallistuneen lastenkodin ohjaaja tosin jo lupasi lapsille: ”muistakaa opiskella talvi ahkerasti, niin siinä tapauksessa pääsette taas kesällä Arkki-leirille”.  :)

Palaute leiristä on ollut kaikin puolin erittäin hyvää ja oma kokemukseni on, että tuloksiltaan tämä leiri oli ehkä jopa paras tähänastisista. Ja mikä kenties parasta, on ollut suuri etuoikeus juuri tässä ajassa saada tehdä jotain hyvää ei vain venäläisille – vaan, ennen kaikkea yhdessä venäläisten ystävien kanssa.   (T.L.)

 
Kadonneen jalkapallon metsästys -video 1.leiriltä