tiistai 31. heinäkuuta 2012

Tilanne tiistaina 31.7.

Jes, lauantain jälkeen tileille oli tullut reilut 6000 euroa! Maksamatta on 100 euroa, jotka ovat edellisen vuoden rästejä. Kiitos avokätisille lahjoittajille!!!
Ennen leirin alkua on vielä maksettava puolet leirikeskuksen vuokrasta, 6250 euroa. Olethan mukana! (Omat taskut on jo käännetty)

Tänään ja huomenna kaksi ensimmäiselle leirillemme tulevaa lastenkotia saavat toivottavasti kaikki paperit valmiiksi ja voivat jättää viisumihakemukset. Viimeisimpien tietojen mukaan ensimmäiselle leirille tulee 4 lastenkotia, lisäksi yksi lastenkotiryhmä, 8 nuorta, käväisee välillä vierailulla Tukholman lähellä yhteistyöjärjestön luona.

Vapaaehtoisia on tulossa Baikalilta, Moskovan kupeesta, Pietarin seudulta, Karjalasta, Virosta sekä Suomesta. Onneksi tänä vuonna Venäjältä tuleville varoilla voitaneen kattaa kaikki kuljetuskulut. Rukoilemme vielä, että yhteistyöjärjestömme saisi pankkitiliasiansa kuntoon ja Venäjältä tulisi lisää varoja. Kiitos mukanaolijoille, tukea ja varoja tarvitaan vielä!

Pankkiyhteystiedot aiemmissa viesteissä.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Arkki -leiri peruuntuu???

Edellisessä viestissä kerroimme, että piti perjantaina maksaa viimevuotiset rästit kokonaan. No, rahaa ei ollutkaan tullut tilille toivottua vauhtia. Nyt olemme selkä seinää vasten: rahat heti tai ei leiriä. Ei ole kovin kiva olo, rahaksi kun ei voi muuttua.
Lastenkotien osallistumismaksuina on tulossa ainakin yli 5000 euroa. Samoin monet ystävät ovat ilmaisseet, että "olivat ajatelleet" antaa jotain leiriä varten, mutta unohtivat. Nyt olemme tilanteessa, jossa pitäisi käytännössä heti löytää 12 000 euroa.
Venäjältä on tulossa kymmenkunta lastenkotia ja kymmeniä vapaaehtoisia. Mikäli joudumme perumaan leirin, yhteistyön jatkaminen lastenkotien kanssa voi olla todella vaikeaa. Varmaankin koko toiminta jouduttaisiin lopettamaan. Ei haluttaisi kokea sitä vaihtoehtoa.
Viimeiset pari viikkoa on ollut todella kiireistä aikaa emmekä ole ehtineet kaikkia muistuttaa, että varoja tarvitaan juuri nyt.
Jos haluat osallistua Arkin pelastamiseen, mailaa matti.anttonen@menejakerro.fi tai soita / tekstaa 050-3089663.
Tai suoraan tilille:
Saaja: Kansainvälinen leiriyhteistyö - Mene ja kerro ry (Y-1760127-5)
Tili: FI76 4730 4720 0237 47 (vanha muoto: 473047-223747)
Viite 1083 (Arkki-leiri)
(Rahankeräysluvan tiedot aiemmassa blogitekstissä "Leirin tarpeista")

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Uutisia leirin edellä

Terveiset leirin järjestelyistä! Paperihommia on ollut edellisten vuosien tapaan omiin resursseihin nähden paljon, meillä kun ei ole varsinaista toimista. Jälleen muutamilla lastenkodeilla menee passien kanssa aikataulu tiukille, toivotaan, että kaikki ehtivät mukaan.
Edelliseltä vuodelta on osa maksuista (tuhansia euroja) maksamatta edelleen ja ne pitäisi maksaa perjantaihin 27. heinäkuuta mennessä. Pankkiyhteystiedot löytyvät aiemmasta kirjoituksesta "Leirin tarpeista". Yhteensä elokuun loppuun mennessä tarvitaan vielä noin 20 000 euroa, mikäli Venäjältä tulevat osallistumismaksut (n. 4000 euroa) saadaan realisoitua leirin hyväksi. Siinä onkin vielä haasteena kirjanpitäjän löytäminen, jotta yhteistyöjärjestömme pankkitilin kautta voitaisiin maksaa leirin kuluja.
Tänä vuonna leirille tulee yhteensä noin kymmenestä eri paikasta lapsia: 6 lastenkotia Karjalasta, kolme Pietarin alueelta ja joitakin sijaisperheissä asuvia nuoria Karjalasta. Emme halua julkaista lastenkoteja, siitä voisi olla haittaa jollekin taholle. Mutta tulkaa leirille käymään elokuussa, niin kerromme lisää.

Terveisin
Matti Anttonen
050-3089663
matti.anttonen@menejakerro.fi