torstai 28. kesäkuuta 2012

ARKKI 2012

Arkki (Ковчег) - kristillinen leiri Venäjältä tuleville lastenkotilapsille Suomessa
9. - 18.08. ja 20.8. - 29.08.2012

Kansainvälinen leiriyhteistyö - Mene ja Kerro ry järjestää kesällä 2012 jo seitsemäntenä vuonna peräkkäin kaksi ”Arkki/Kovcheg”-leiriä Luoteis-Venäjän lastenkotilapsille ja -nuorille. Leirit on tarkoitettu kouluikäisille (7-18 v.) venäläisille lastenkotien, internaattien ja turvakotien lapsille. Leireille kutsutaan lasten lisäksi lastenkotien henkilökuntaa, sekä vapaaehtoisia Venäjältä, Suomesta ja muista maista.

Tämän kesän viralliset leirivuorot ovat 9.8. - 18.8. ja 20.8. - 29.8. Osa kutsutuista lapsista ja aikuisista, sekä vapaaehtoisista saapuu tosin jo aikaisemmin osallistuen molemmille leirivuoroille vapaaehtoisina.

Tänä vuonna olemme kutsuneet leirille lapsia ja nuoria seuraavista paikoista:
- Pietarista
- Leningradin läänistä kaksi lastenkotia
- Karjalasta 6 lastenkotia
- Ryazanin läänistä yksi lastenkoti

Lisäksi henkilökunta kutsutaan eri puolilta Venäjää. Arkki-leirit järjestetään alusta loppuun vapaaehtoistyönä. Varainhankinnasta leiriä varten vastaa Kansainvälinen leiriyhteistyö - Mene ja kerro ry yhdessä kostamuslaisen ”Alternativnaja Pozitsija” -järjestön kanssa. Leirityön talous perustuu ennen kaikkea yksittäisten ihmisten lahjoituksiin. Lastenkodit osallistuvat kustannuksiin kykyjensä mukaan. Tänä vuonna lastenkotien osallistumismaksut kattavat jo merkittävän osan kustannuksista.

Leirit järjestetään edellisvuosien tapaan Laukaassa, Kallioniemen leirikeskuksessa (www.kallioniemenleirit.net). Kansainvälinen leiriyhteistyö - Mene ja kerro ry järjestää tilausajobussit leirille ja takaisin.

Leirin ohjelmasta: Lastenleirillä on ohjattua toimintaa sekä opetustunteja. Runsaasti aikaa on kuitenkin varattu myös virkistymiseen, saunomiseen, rentoon yhdessäoloon ja urheiluun. Suuri osa opetuksesta tapahtuu ryhmissä, aikuisen ryhmänohjaajan johdolla. Leirin ohjelma on verrattava suomalaisen rippikoululeirin ohjelmaan, paitsi että on jossain määrin vapaamuotoisempi.

Lisäksi luvassa on liikkumista luonnossa, kansainvälinen jalkapalloturnaus, tutustumiskäynti paikalliseen suomalaiseen kouluun, yhdessäoloa uusien ystävien kanssa, jne. Leirillä tarjotaan 4 ateriaa päivässä.

Lisätietoja leirihankkeesta internetissä www.arkki-leiri.blogspot.com

Matti Anttonen
Toiminnanjohtaja, Arkki-2012 leirihankkeen johtaja
P. +358-50-3089663, matti.anttonen@menejakerro.fi
p. +7-921-3433100
Kansainvälinen leiriyhteistyö - Mene ja kerro ry (Y-1760127-5)
www.menejakerro.fi

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Ковчег 2012


Опять строится Ковчег. Участники из около десятых детских домов собирается приехать в наш лагерь в августе.

Экономическая ситуация в лагере остается сложной: в конце августа необходимо более чем 30 000 евро. Хорошо что с нами Бог: Он Отец сирот и заботится о них. Мы верим что многие люди готовы к сотрудничеству с Богом и с нами. Чуть позже на этом сайте объявляется банковские данные для тех кто хотят пожертвовать финансы нашему лагерю.

Даты лагеря

Первая смена 9ое - 18ое августа
Вторая смена 20ое - 29ое августа

Место проведения: лагерная база Kallioniemi, г. Лаукаа, Финляндия. В этом году ожидается 130 - 170 воспитанников из Карелии, Санкт-Петербурга, Лен-области и Подмосковья.

Большие изменения в деятельности
В конце мая мы приняли решение о создании новой общественной организации. В дальнейшем эта новая организация официально берет на себя ответственность организации лагеря. Может не полностью, но об этом решим позже.

Во всяком случае финансы для проведения лагеря все больше и больше были найдены в России. Уже значительное количество средств было собрано! В России есть деньги, они просто до сих пор не нашли свой путь в лагерь в больших количествах.

Как «Ковчег» отличается от других лагерей? У нас успешное проведение лагерных мероприятий стоит на втором месте. А на первом месте: научить здоровых отношений. Иногда приходится выбрать или то или другое. И мы знаем что делать тогда. Воспитанники детских домов все детство живут по программу, а когда они выпускаются, никакой программы нет. Мы хотим подготовить их жить самостоятельно.

 
А как мы это сделаем? Приезжай, Дядя Саша тебе расскажет!
Наш контакт: arkki@menejakerro.fi

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Lastenkotinuoret tarvitsevat Arkkia


Venäjän v. 1995 tilastojen mukaan vain noin 10% lastenkodeissa kasvaneista nuorista selviää nk. normaaliin elämään. Loput joutuvat päihde- ja vankilakierteeseen tai tekevät itsemurhan. Leirillämme me yritämme ohjata nuoria terveisiin elämäntapoihin ja ihmissuhteisiin. Leirin henkilökunta koostuu eri seurakunnista tulevista kristityistä ja heidän kauttaan monet nuoret oppivat myös luottamaan Jumalaan.
Erityinen haaste on nuorten vääristynyt suhde ympäröivään yhteiskuntaan: he ottavat kuluttajan rooliin aivan kuin kaikki kuuluisi heille. Leirillä opetamme heitä osallistumaan aktiivisesti yhteiseen toimintaan ja auttamaan muita.

Palautetta leiriläisiltä ja lastenkotien työntekijöiltä

Leiriläinen Anna, 17-v., Karjala: Kiitos paljon leiristä! Kaipaan teitä kaikkia tosi paljon! Kutsuttehan taas ensi vuonna?
Leiriläiset Kirill 17-v. ja Mihail 16-v., Karjala: Kiitos paljon leiristä! Opimme, että elämässä tärkeintä on pitää Jumala mukana kaikessa.
Lastenkodin kasvattaja Julia, Karjala: Kiitos paljon tästä leiristä! Se muutti minun elämäni. Ja meidän lapsillemme se on todella tärkeä tapahtuma, he odottavat sitä koko kesän. Lapset tarvitsevat tätä!
Lastenkodin kasvattaja Natalia, Pietarin alue: Kiitos paljon teille kaikille, jotka olette auttaneet leirin järjestämisessä! Suuri kiitos leirin järjestäjille, olette todella mahtavia ihmisiä! Meidän nuoremme tarvitsevat tätä leiriä. Olen täällä leirillä oppinut, että Jumala todella rakastaa näitä lapsia ja nuoria.

Leirin tarpeista


Nyt olisimme saamassa suuret määrät pakastettuja elintarvikkeita. Tarvitsemme käyttöön pakastimia elokuun 7-8. päivään saakka sekä kuljetusapua, jotta tavarat saadaan elokuun alussa siirrettyä oikeaan aikaan Kallioniemeen.
Kuljetusapu oli samoin tarpeen leirin työntekijöiden kuskaamisessa. Leirille on tulossa paljon vapaaehtoisia eri puolilta Venäjää, joten kuljetusapu on tarpeen erityisesti leirin alussa ja lopussa.
Kallioniemen leirikeskus on hyvin varusteltu ja sieltä löytyy lähestulkoon kaikki tarvittava. Suurin tarpeemme on taloudellinen. Yhden nuoren leirikustannus on arviolta 160 – 200 euroa / nuori sisältäen kuljetuksen leirille, majoituksen, ruokailun ja ohjelman. Ohessa tilitiedot:
Saaja: Kansainvälinen leiriyhteistyö
Tili: FI76 4730 4720 0237 47 (vanha muoto: 473047-223747)
Viite 1083 (Arkki-leiri)

Rahankeräyslupa nro 2020/2011/3794 ajalle 10.4.2012 – 31.12.2013, myöntäjä Poliisihallitus
Alue: koko Suomi pl. Ahvenanmaa

Varojen käyttötarkoitus:
- leiritoiminnan järjestämiseen Venäjältä ja Baltiasta tuleville lastenkotilapsille Suomessa
- lyhytkestoisten lähetysmatkojen järjestämiseen Venäjälle ja Baltiaan
- lasten- ja nuortenleirien järjestämiseen Venäjällä ja Suomessa
- leirinjohtajan ja kokin palkkaamiseen leireille
- kummiperhetoiminnan organisointiin ja tukemiseen Suomenja Venäjän välillä
- evankeliointi- ja humanitääriseen työhön, kristillisen lapsityön tukemiseen, lähetystyöstä ja lapsityöstä tiedottamiseen, lähetystyön tukemiseen sekä lähetystyöhön liittyvien tapahtumien järjestämiseen, lapsi- ja lähetystyöhön osallistuvien kouluttamiseen
Varat käytetään edellämainittuun toimintaan 05/2012 – 03/2014 välisenä aikana

Arkki -leiri on tulossa taas!


Jälleen kerran olemme toteuttamassa Arkki -leiriä. Aika näyttää tuleeko tänä vuonna uusia lastenkoteja mukaan. Leirin taloustilanne on edelleen haasteellinen: elokuun loppuun mennessä tarve on yli 30 000 euroa. Siitä johtuen: Arkki pysyy pinnalla, jos Jumala suo ja tukijoita löytyy.
Leirin päivämäärät ovat
  • ensimmäinen leiri 9-18. elokuuta
  • toinen leiri 20-29. elokuuta
Paikkana on vanha tuttu Kallioniemen leirikeskus Laukaassa. Mukaan on tulossa kymmenkunta lastenkotia ja noin 130 – 170 lasta ja nuorta Karjalasta, Pietarin alueelta ja Moskovan läheltä.
Iso muutos leiritoimintaan on se, että toukokuun lopussa päätettiin uuden Pietarin alueelle rekisteröitävän kansalaisjärjestön perustamisesta. Jatkossa leirin järjestelyt siirtyvät virallisesti tämän uuden järjestön harteille. Muutenkin tukijoita on enemmän ja enemmän löytymässä Venäjältä: jo nyt on varoja kerättynä merkittävä summa leiriä varten! Venäjällä on varoja, ne eivät vain ole tähän saakka löytäneet tietään leirin kassaan suuremmissa määrin.