perjantai 14. lokakuuta 2016

Elämä menee eteenpäin - yhteys jatkuu

Tervehdys Eestistä! 

Toimitimme avustuksena kuorman aikuisten vaippoja Sillamäkeen Miloserdie-järjestölle. Miloserdien vapaaehtoisia oli mukana kolmesti Arkki-leirillä ja siellä olemme tutustuneet. Ko järjestö auttaa liikuntavammaisia ja muita vähäosaisia venäjänkielisessä Itä-Virossa. 

Lähdössä Sipoon varastolta Irjan luota.



Ja perillä Sillamäessä


Matkaan hyppäsi tällä kertaa mukaan Peeter Tallinnasta. Peeter toimii aktiivisesti eräässä seurakunnassa Tallinnassa ja hienoa olisikin jos syntyisi yhteyksiä eestinkielisten ja venäjänkielisten välillä. 

Ystävämme oli itse asiassa mukana jo Olevisten herätyksessä 1970-luvun lopulla. Kyseinen herätys oli varmastikin Neuvostoliiton merkittävin herätys ja sen tuulet levisivät yli koko NL:n. Eräs herätyksen avaimia ja edellytyksiä oli sovinnonteko ja anteeksiantaminen eestiläisten ja venäläisten välillä. Kun kokoukset alettiin tulkata myös venäjäksi, väkeä alkoi aivan yllättäen saapua Tallinnaan mitä eriskummallisimmista paikoista ympäri NL:oa, aina Itä-Siperiasta asti. 

Aiheesta on ilmestynyt Päivä oy:n kustantama erinomainen kirja, Ihme Jota Länsi Ei Tiennyt. Kirjaa voin lämpimästi suositella, sen opetus herätyksestä on aivan yhtä ajankohtainen nyt kuin 30 vuotta sitten!

Sunnuntaina aloittelemme Kallioniemessä talkooleiriä suomalais-venäläis-irakilaisin voimin. Mukaan on tulossa siis myös Arkki-leireiltä tuttuja ystäviä! Saamme iloita kansojen yhteydestä ja mukavasta talkoohengestä! Mukaan mahtuu!

Jos tahdot voit tukea Eestin avustustoimintaa kauttamme: 
Tilinro:  FI46 4730 4720 0148 78
Kansainvälinen leiriyhteistyö - Mene ja kerro ry
Viite: 1300  (Avustus Eestiin)


keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Arkki-leiri kiittää ja kumartaa! ;)












   
Pikkuhiljaa on siis tullut aika päätellä yhden leirihankkeen tarinaa... Arkki-leirejä Venäjän lastenkodeille ei tänä vuonna järjestetä Suomessa, vaikka kiinnostusta olisi yhä ollut. Sen sijaan leiritoiminta jatkuu ja itse asiassa toiminta leirien määrä on jopa laajenemaan päin! Ei ole todellakaan tullut aika pistää hanskoja tiskiin vaikka tämä blogi pikkuhiljaa hiljeneekin (ainakin joksikin aikaa). Myös yhteys Venäjälle jatkuu, onpa kesän 2016 leireille tulossa muutamia vapaaehtoisiakin Siperiasta asti! 

Päivitämme tänne vielä silloin tällöin tunnelmia sikäli kun ne liittyvät Arkki-leirien teemoihin. 

Aiomme siis hyödyntää leirityöstä hankittua kokemusta järjestämällä leirejä turvapaikanhakijoille ja muille maahanmuuttajille. Leirit kulkevat teemalla "Suomi-leiri" ja uuden leiriblogin löydät osoitteesta finlandcamp.blogspot.fi   Käypä tutustumassa! Sivuilta löydät leirien aikataulut ja yhteystietomme! Myös vapaaehtoisia leireille tarvitaan! Ota yhteyttä!

Kiitos kun olet kulkenut mukana tähän asti! Tervetuloa myös mukaan tämän kesän Suomi-leireille! Kiitos myös teille jotka olette tukeneet leiritoimintaa taloudellisesti ja muin tavoin.

Tapio Luoma-aho
hall. jäsen. 

Kansainvälinen leiriyhteistyö - Mene ja kerro ry
Rahankeräystilimme:  FI76 4730 4720 0237 47
Viitteet:
  1025 Suurin tarve
  1122 Maahanmuuttajien leirit
  1300 Avustus Eestiin (humanitaarinen apu)

Rahankeräyslupa POL-2014-1100  (voimassa koko Suomessa, pl. Ahvenanmaa)
Luvan saaja: Kansainvälinen leiriyhteistyö – Mene ja Kerro ry
Keräysaika: 10.6.2014 – 9.6.2016
Lisätiedot:  www.menejakerro.fi/contact-us/

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Suomi -leirejä

Toiminta muuttuu ja sitä varten perustimme uuden blogin: finlandcamp.blogspot.com
Tässä kuorma lähdössä

Tulevana kesänä järjestämme siis Suomi -leirejä turvapaikanhakijoille. Lastenkotinuorten tuominen Suomeen leirille kävi työlääksi ja muutenkin koimme sen ajan olevan ohi. Nyt puhaltavat uudet tuulet siltä osin. Jumala pitäköön huolen orvoistaan - ja hän kyllä se tekee. Me jatkamme yhteydenpitoa leirillämme olleisiin lapsiin, nuoriin ja vapaaehtoisiin.

Avustuskuorma Viroon

Tänään invalidien avustusjärjestö "Miloserdie" eli suomeksi "Laupeus" sai kuormallisen vaippoja, jotka me toimitimme perille. Järjestö maksoi suurimman osan vaipoista, me kustansimme kuljetuksen. Alla kuvat täydestä autosta ja purkutouhusta Sillamäessä.



Purku menossa Sillamäessä, johtaja Nikolai pyörätuolissa vastaanottamassa.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Mistä arkkileiri alkoi?

Siitä on nyt aikalailla tasan kymmenen vuotta kun ensimmäistä Arkki-leiriä alettiin tosissaan rakentamaan... Nyt kun toiminnan suunta muuttuu, lienee aika pohtia vähän 

Syksyllä 2005 erään pietarilaisen lastenkodin opettaja Natalia oli tiedustellut meiltä ohimennen sattuisiko Suomessa olemaan mitään leiriä minne lähettää internaatin lapsia kesällä. Emme tienneet, joten saimme ajatuksen oman leirin järjestämisestä.

Musiikkituokio (2006)

Vieraita Koreasta leirillä 2006

Igor ja the original Arkki-lippu


Kevättalvella ja pääsiäisen aikaan 2006 kiersimme lastenkodeissa kutsumassa lapsia Suomeen leirille, Pietarin alueella, Karjalassa, jopa Komissa asti. Olimme tehneet yksinkertaisen yhden sivun mittaisen esitteen ja kävimme paikan päällä lastenkodeissa esittämässä asiamme. Minä olin ainakin tuohon aikaan täysin kielitaidoton... tilanteet olivat välillä aika mielenkiintoisia, kun paikalle pöllähtänyt kielitaidoton suomalainen ja asiasta lähes tietämätön paikallinen yhteyshenkilö yrittivät saada asian esitettyä.  :)

Niin vaan leiri kuitenkin toteutui! Kesän 2006 leiri oli itse asiassa suurin Arkki-leiri jonka koskaan järjestimme. Leirinjohtajaksi ryhtyi hieman aiemmin Suomeen muuttanut inkerinsuomalainen Igor. Leirin valtava koko (kokonaisvahvuus n. 330 henkeä, joista lastenkotilapsia 180) asetti omat haasteensa, ja välillä meno tuntui hyvin hallitsemattomalta. Mutta leiriltä saatu palaute oli käsittämättömän rohkaisevaa. Säätkin suosivat meitä, sillä ko. vuoden elokuu oli ennätyslämmin ja kuiva.

Palontorjuntaharjoitus 
Opimme paljon matkan varrella leirin järjestämisestä. Arkki-leirin varsinainen tarkoitus selkeytyi hiljalleen ja leirille muodostui omalaatuinen toimintakulttuuri, missä tärkeintä ei ole ollut valmisteltu ohjelma vaan perhemäisyys, vapaus, kohtaaminen ja oma-aloitteisuuteen kannustaminen. Tarkka suunnittelu ei olisi ollutkaan mahdollista, sillä emme oikeastaan koskaan voineet lopulta tietää ketä ja millaisia ihmisiä leirille osallistuu ennen kuin vasta siinä vaiheessa kun linja-autojen ovet aukenivat...

"Leiri on hyödyllinen - ei vain aikuisille, vaan myös lapsille", livahti erään petroskoilaisen lastenkodin ohjaajan suusta v. 2006 leirin aikana. Aloimme ymmärtää että kukatie vielä lapsia tärkeämpi kohderyhmä leirillä olivatkin pääosin eri seurakunnista kutsumamme vapaaehtoiset sekä lastenkotien työntekijät. Jos pystyimme tutustuttamaan paikallisia ihmisiä lastenkotinuoriin ja saamaan heitä aktivoitua, leirin tulokset saattoivat olla paljon pysyvämpiä. Ja lastenkotien työntekijät joka tapauksessa viettävät kaikki päivät lasten kanssa... Mitä lastenkotilasten sisäiseen todellisuuteen tulee, vuonna 2006 kuvattu Kotiin -dokumentti on vielä monilta osin ajankohtainen. Se löytyy YouTubesta.

Paljon on vettä virrannut Neva-joessa vuoden 2006 jälkeen. Arkki-leireille ehti osallistua ryhmiä yli 30 eri lastenkodista Venäjältä ja Baltian maistakin. Lukuisia leireille osallistuneita lastenkoteja on jo (tarpeettominakin) suljettu. On ollut etuoikeus nähdä joidenkin tällaisten omalla tavallaan merkittävää historiaa omaavien instituutioiden elinkaaren päätös.

Kesän 2006 vapaaehtoisia (pieni osa)
Jos olemme saaneet olla leirien kautta vaikuttamassa positiivisesti muutamien lasten ja nuorten elämään, ja ilmapiiriin lastenkodeissa on tämä ollut sen arvoista.

Miten työ jatkuu ja millaisiin haasteisiin seuraavaksi suuntaamme? Vastuu vapaaehtoisesta lastenkotityöstä on aika siirtyä ystäville Venäjällä. Vaan leirityö on työkalu jonka edelleen näemme toimivana ja jopa alikäytettynä. Ketä seuraavassa Arkissa on? Entä millaisessa toiminnassa sinä haluaisit olla mukana? 

Pääsiäisterveisin,

Tapio
Hall. PJ, Kansainvälinen leiriyhteistyö ry

P.S. Katso yhdistyksemme uudistetut kotisivut www.menejakerro.fi


Haikein ja kiitollisin mielin näitä aikoja vielä muistellaan