tiistai 26. elokuuta 2014

Rakastatko meitä yhtä paljon...?

Kahden vuorokauden sadeputken tervehdys Arkki-leiriltä! 

Rakastatko meitä yhtä paljon kuin omia lapsiasi...?
Eräällä aikaisemmalla Arkki-leirillä muutamat lapset kyselivät tätä vapaaehtoisena työskentelevältä Ingalta, joka oli leirillä omien poikiensa kanssa. Inga vastasi halaamalla koko ryhmän poikia.

Rakastatko sinä minua? Mitä sellaiseen voisi vastata...? Liikaa välittämistä ja rakkautta näiden lasten ja nuorten elämässä ei ole. Erilaisissa tilanteissa rakkaus lapsia kohtaan ilmenee eri tavoilla. Leirillä hyvin näkyy se, kuinka - jonkun viisaan sanoin - rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Hyvin helppo on huomata oma täydellinen riittämättömyytensä vastata lasten kasvatuksellisiin, ym. tarpeisiin. Ingan sanoin: "Arkki-leirillä olen oppinut, että se mitä me ohjaajat emme pysty tekemään, sen tekee Jumala".


Viimeisten päivien tapahtumia

Leirin viimeiset päivät ovat olleet sateisia myös täällä Laukaassa. Sateella olemme joutuneet katsomaan elokuvia ja - tietysti pelanneet jalkapalloa. :) Tosin sade myös rauhoittaa tunnelmaa ja ryhmissä on syntynyt joitain hyviä keskusteluja. Ylihuomenna edessä on hyvästien jättö.

Parhaat jutut tarttuvat itsestään

Eräänä iltana Matti kuunteli saunassa poikien keskustelua. Leirin isoin poika, pietarilainen 19-vuotias Niki kertoi muille pojille todistusta petroskoilaisesta ystävästään Sashasta, joka oli tullut uskoon syksyllä ja jonka silmävamman Jumala oli parantanut samassa hetkessä. Sasha oli myös itse leirillä suurimman osan aikaa. Tuli tarttuu parhaiten kun se saa levitä luonnostaan...

 Vastuuseen kasvamista

"Vääntäisin kyllä niskasi nurin, mutta nyt kun olen uskossa, en oikein voi..."

Lastenkodeista päässeet nuoret ovat leirillä heikkouksineen suuri voimavara. Ihan yksinkertaista se ei tietenkään ole. Olemme uskaltaneet antaa heille vastuuta leirillä, keittiöllä ja apuohjaajina ryhmissä. Monia asioita he ymmärtävät paremmin kuin eri seurakunnista tulleet vapaaehtoiset... Kun taas toisia - kuten ihan arkielämän perustaitoja eivät. Olemme kiitollisia siitä, että Arkki-leireillä on tähän asti vältytty kaikenlaisilta isommilta murheilta. Täytyy päivittää lisää kuulumisia ja yhteenvetoa leireiltä mahdollisimman pian - nyt on vielä "tilanne niin päällä" ettei ole voimia kirjoittaa enempää, kun valmistaudumme henkisesti leirin päätöspäivään ja siivousurakkaan. Entä onko Arkin jälkeistä elämää..?


Jokaisen leirin jälkeen pyykättävää riittää!




perjantai 22. elokuuta 2014

Vierailupäivä su 24.8.

Tervetuloa erityisesti suomalaisille tarkoitettuun tutustumispäivään Arkki leirille sunnuntaina 24.8. Tapaa leirin vapaaehtoisia, kuule heidän suunnitelmistaan ja näystään. Vapaa pääsy!

Ohjelmassa 
11:30 saapuminen
12:00 lounas
13:00 infotilaisuus - tutustumista, jakamista, leirikokemuksia ja vapaaehtoisten kertomuksia
16:30 Päivällinen
17:30 Leirin iltatilaisuus
(sauna- ja uintimahdollisuus)


Mukaan voi tulla milloin vain - vaikka jo lauantaina, ja leirillä voi majoittua la-su ja/tai su-ma yön korvauksetta. Jos aiot olla yötä, tai tulet jo aikaisemmin kuin sunnuntaina, ilmoita kuitenkin tulostasi etukäteen p. 050 3089663



keskiviikko 20. elokuuta 2014

Pari leirivideota tältä vuodelta



I- ja II- leirin tunnelmia - ilman sanoja


"Mistä pidät Arkki-leirillä?" 
Kostamukselaisen Jegorin ideoima ja toteuttama hauska video.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

II leirin päätöstunnelmia


II-leiri päättyi tänään sunnuntaina ja aamulla lapset lähtevät takaisin Karjalaan. On ollut upeaa nähdä pikkuhiljaa ilahduttavaa hedelmää tästä leirityöstä, esimerkkinä päätösjuhlan upeasti juontanut Sasha, joka on sisäistänyt leirin idean loistavasti. Pietarilaisessa internaatissa kasvanut Sasha on ollut monella leirillä mukana, ensin osallistujana ja nyt vapaaehtoisena.

Lauantai-aamun palaverissa jouduimme uusille vapaaehtoisille painottamaan, että Arkki-leirin tavoitteena EI ole järjestää hyvää leiriä, vaan toiminnassa täytyy katsoa paljon pidemmälle, työnäyn levittämiseen, uusien vapaaehtoisten kouluttamiseen, yms. Jos vaikkapa leirejä ei eräänä päivänä enää kannata tai voikaan järjestää Suomessa, tms...


Toinen leiri loppui jäätelökesteihin ja ulkona pidettyyn päätösjuhlaan. Olo on varsin voipunut. Aamubussilla lähtee pois lastenkotiryhmien lisäksi lähes 30 vapaaehtoista.



Poikien ryhmä vietti toiseksiviimeisen yön teltassa Piilolammella ... ja muutenkin on leirillä tapahtunut vaikka mitä!



perjantai 15. elokuuta 2014

Leirin tarkoituksesta - muistutuksena meille itsellemme


Askarteluhetki
Leirin vapaaehtoisten aamutilaisuuksissa olemme viime päivinä käyneet kertauksen vuoksi läpi jälleen tärkeitä kysymyksiä siitä, miksi Arkki-leirejä järjestetään, mitkä ovat meidän tehtävämme leirillä - ja mikä ei, jne. Onhan leirillä nyt vapaaehtoisina monia ensikertalaisia, ja muillekin ne ovat tärkeänä kertauksena, sillä on helppo hukata fokus kaiken kiireen keskellä.

Leirin tarkoituksesta nousi esiin kaksi kaikkein tärkeintä asiaa:

1) näyttää erilainen elämänmalli (lapsille ja myös lastenkotien henkilökunnalle); ja  2) että ME kaikki opimme.





Meidän tehtäviämme leirillä:
  • Olla aitoja ja avoimia lapsille
  • Huolehtia osallistujien perustarpeista ym käytännön asioista
  • Järjestää (sopivasti) ohjelmaa
  • Rukoilla
  • Olla hyvänä esimerkkinä (sekä lapsille, että lastenkotien henkilökunnalle)
Mutta on paljon - kenties kaikkein tärkeimpiä - asioita mitä me sen sijaan emme voi tehdä, sellaisia, mitkä vain Jumala voi tehdä näiden lasten elämässä... Myös näitä asioita listasimme ja totesimme että asiat joita me ihmiset voimme tehdä, ovat oikeastaan hyvin yksinkertaisia: viettää aikaa lasten kanssa, rukoilla sekä järjestää leirin käytännöllinen puoli.

* * * 

Arkki-leirillä on paljon vapautta. Moskovasta ensimmäistä kertaa ryhmänohjaajaksi tullut Igor kiteytti leirin ohjelman hyvin: "Olemme lasten kanssa ja kyselemme mitä he haluaisivat tehdä; sitten autamme käytännön järjestelyissä." Iltaisin on luontevaa lasten kanssa keskustella päivän ohjelmasta - ja mistä vaan. Ja Kallioniemen lähistöllä on loistavat ulkoilumahdollisuudet: hienoja retkeilykohteita, laavuja ja mustikkametsiä.

Tänään ohjelmassa on kuitenkin Jyväskylä-excursio, johon pääsevät mukaan kaikki. Toivottavasti kukaan ei eksy supermarkettien vilinään...

lauantai 9. elokuuta 2014

Toinen leirivuoro alkoi


... eli ensimmäinen on jo takana! Tässä vielä muutamia kuvatunnelmia ensimmäiseltä - ja vähän toiseltakin leiriltä. Kaiken kaikkiaan olemme hyvin kiitollisia hyvästä tunnelmasta joka 1. leirillä vallitsi. Toisella leirillä on taas erilaiset haasteet. Tänä vuonna mukana on edellisvuosia enemmän vapaaehtoisia (paljoltikin ensikertalaisia) ja tälle toiselle leirille heitä saapui erityisen paljon, mikä teettää vähän erilaisia haasteita. Tärkeää on että näky lastenkotityöstä saavuttaa mahdollisimman monet. Leiri on kultainen tilaisuus meille kaikille oppia uutta! Segezhan lastenkoti saapuu vielä tänään ja sitten on taas vähän lisää säpinää.

Synttäreitä vietämme - aina!  :)

Kummallakin leirillä on ollut mukana leirikoira.

1. leirille saapumassa

Lipunryöstö juuri alkamassa.


Lauantai oli kiipeilypäivä


sunnuntai 3. elokuuta 2014

Arkki-leirin ainutlaatuisuus

30.7.2014

Eräs lastenkodin työntekijä kertoi tänä aamuna:

” Lapset eivät halua lähteä leirille Anapaan (Etelä-Venäjälle meren rannalle palmujen katveeseen), vaan haluavat tulla Arkki-leirille Suomeen. Olen kuullut leiristä lapsilta paljon, mutta nyt vasta kun itse tulin tänne ymmärrän mistä he puhuvat! Täällä on hyvyyden ilmapiiri ja vapaus, nyt saan itsekin sen kokea.”


Paavo sai ahvenen virvelillään, puolen tunnin päästä saalis oli jo syöty.


31.7.2014

”Toisella leirillä ohjaajat huusivat jopa muille työntekijöille”
10-vuotias poika kertoi eräälle ohjaajalle, kuinka hän näki eron Arkki -leirin ja toisen leirin välillä, josta hän oli juuri tullut Arkkiin. Arkki -leirillä hän uskalsi heti avautua ryhmänsä ohjaajalle ja kertoa huomionsa. Täällä lapset luottavat ohjaajiin ja uskaltavat kertoa mielipiteensä suoraan.

2.8.2014

Leirillämme on mielenkiintoisia persoonia vapaaehtoistyöntekijöinä eri puolilta Venäjää. Yksi heistä on Olga. Arkki-leirille hän tuli tänä vuonna koko kuukaudeksi.

Tässä kuva hänen huoneestansa, jonne lapset voivat tulla askartelemaan, tai josta he voivat lainata kristillistä kirjallisuutta tai vaikkapa lautapelejä.

Olgalla on päävastuu askartelusta, ja tuon tuosta hänet tapaa leiriläisten ympäröimänä jotain kaunista yhdessä heidän kanssa luomassa.

Tänään oli jälleen aurinkoinen päivä, ja askarteluhetki siirtyi ulkoilmaan.

Tällä ensimmäisellä leirillä Olgalla on myös tyttöjen ryhmä ohjattavana, ja vaikka kädet on täynnä puuhaa, Olgalla tuntuu olevan aikaa jokaiselle.