Syyskuun lopussa Matin kynästä

Kuten Tapio kirjoitti edellisessä blogitekstissä, jo tänä vuonna meillä oli suuret odotukset Arkki -leiritoiminnan siirtämisestä venäläisille ystävillemme. On kuitenkin tosiasia, että monella tapaa näitä leirin venäläisiä vastuunkantajia yhdistää vain Arkki -leiri ja yhteydenpito lastenkotinuoriin omalla paikkakunnalla.

Nämä asiat mielessä tein kaksi reissua Venäjälle, tarkoituksena kuulla palautetta ja jutella leiritoiminnan tulevaisuudesta. Ensimmäinen suuntautui Kostamukseen, missä Pasha, leirinjohtajan oikea käsi, asuu. Saavuin Kostamukseen perjantai-iltana 13. päivä. Mikään epäonni ei käynyt mielessäkään. Lauantaiaamuna kello puoli yhdeksän olimme jo kaivamassa kaivoa syvemmäksi, mistä seuraavat kuvat. Itse kävin kaivon pohjalla kahdesti.

Maata ja mutaa lapiolla ämpäriin ja ylös.

Samaa köyttä pitkin meni myös itse kaivaja.

Lauantai meni kokonaan kaivon kaivamisessa iltapimeään saakka. Sunnuntaina ehdimme jutella leiriin liittyvistä asioista ja avata uuden nettisivun, venäjänkielisen Arkki -blogin: kovcheg-camp.blogspot.ru

Karjalan lastenkotien osalta leirin administraatio on tyytyväinen taloudellisessa mielessä, sillä yhtä lukuun ottamatta kaikki maksoivat jotain leiristä. Muuten keskustelu päätyi usein siihen tosiasiaan, että Pasha on Kostamuksessa yksin isolla paikalla. Leirin organisaattorit ovat kaikki vapaaehtoisia ja siksi etenkin syksyllä monen talous on tiukalla Arkki -leirillä vietetyn kuukauden jälkeen.

Pietariin seuraavana viikonloppuna

Tulin puhelinkeskustelussa syyskuun alkupuolella maininneeksi ”tulevani ehkä käymään” Pietarissa 22.9. Niinpä sinne oli järjestetty tapaaminen, johon oli monta henkilöä tulossa tapaamaan minua. Oli siis mentävä.

Onneksi Allegron aamuvuorot ovat tosi edullisia ja Lahti-Pietari-Lahti maksoi vain 59 euroa menopaluuna. Lauantaiaamuna olin aikaisin liikkeellä ja ennen kymmentä Suomen aikaa olin jo Suomen asemalla Pietarissa.

Kävin tapaamassa Dima Ivanovia, joka on ollut leirillämme useana vuonna. Pari vuotta sitten hän meni naimisiin ja sen jälkeen aika on mennyt talon remontoimiseen ja työssäkäymiseen. Dima ja vaimonsa Lena valittelivatkin sitä, että aikaa ei jää oikein mihinkään. Se taas muistutti siitä, kuinka suuri valinta on tehtävä, jos aikoo joka vuosi kuukaudeksi tulla Suomeen leirille ja vielä maksaa omat kulunsa.

Diman talo vielä vaiheessa.

Illalla tapasin Sashan, uuden organisaation johtajan turvakoti Elämässä ja kävimme siellä läpi mennyttä ja mietimme tulevaisuuden suuntia. Sashalla on varsin selvä käsitys toiminnan taloudesta, mutta aika lailla sama umpikujakin kuin meillä: tehdään kaikenlaista, mutta rahaa kun ei tule niin minkäs teet. Hänkin oli leirin jälkeen ollut asian vuoksi masentunut.

Sunnuntaina kahdessa internaatissa

Aamulla lähdin hotellista (sosiaalinen turvakoti Elämä) käymään seurakunnassa, josta vuosien aikana parikymmentä vapaaehtoista on ollut leirillä mukana palvelemassa. Siellä olikin paljon tuttuja kasvoja eri vuosilta.

Julduz pyysi minua käymään internaatti No18:ssa. Lähdin siksi vähän ennakkoon pois kokouksesta, myöhästyäkseni kuitenkin melkein tunnin sovitusta tapaamisesta. Pietarin ruuhkat ovat laadukkaita, jos niihin jämähtää... Kävellen olisi ollut nopeammin perillä, mutta jalkoja pakotti edellisen päivän jäljiltä.

Internaatissa tutut nuoret juoksivat kiljuen vastaan. Kirjaimellisesti.

Nuoret kaipaavat ystäviä.

Vaihdettiin kuulumisia, kyseltiin kaikenlaista puolin ja toisin, laulettiin leiriltä tuttuja lauluja. Sääli jättää nuoret jo tunnin yhdessäolon jälkeen.

Internaatti No24:ssä olikin jo pöydän ympärys melkein täysi saavuttuamme. Oli paljon kyseltävää ja juteltavaa. Muisteltiin menneitä leirejä ja niillä sattuneita kommelluksia, joita olisi kyllä riittänyt...

Ilahduttavaa oli osanottajien määrä ja kysymysten laatu. Oli todellakin hyvä, että tuli käytyä, niin paljon he olivat jo miettineet ja yrittäneet tehdä jotain.

Totesimme Suomen ja Venäjän välisen eron myös varainkeruussa: Venäjällä ei luoteta organisaatioihin. Sen sijaan Sasha kertoi, miten hänen työkaverinsa oli leirin jälkeen jo kahdesti antanut rahaa leiriä varten, nyt jo yhteensä noin 500 euroa.

Mukavaa oli kuulla, että samalla viikolla kolme eri ryhmää leirimme vapaaehtoisia oli vieraillut kolmessa eri lastenkodissa samalla viikolla. Yhdelle heistä lastenkoti saattaa jopa alkaa maksaa palkkaakin. Ovet lastenkoteihin ovat todellakin auki leirin jälkeen.

Jälkimietteitä

Matka oli kannattava. Sain kotiinviemisiksi tukun rahaa leirin kulujen kattamiseksi. Samoin oli kiva kuulla edelleen palautetta siitä, kuinka vapaaehtoiset ovat edelleen innokkaita pitämään yhteyttä lastenkotinuoriin.

On mukava tietää, että nyt olemme samassa veneessä: molemmin puolin rajaa ymmärretään, että pitäisi saada leirin kulut maksettua ennenkuin voidaan suunnitella uutta.

Toisaalta, Arkki -toiminta on jotain ainutlaatuista:

• aitoa suomalaisten ja venäläisten kansainvälistä yhteistyötä
• vapaaehtoisuuteen perustuvaa
• demokraattinen ja konsensukseen perustuva toimintatapa
• seurakuntien, lastenkotien ja Venäjän eri alueiden rajat ylittävää

Taloudellisestikin toiminta on aika ihmeellistä: toiminnalla ei ole kattojärjestöä vaan samat henkilöt vastaavat myös varainkeräyksestä. Ja tähän saakka tänä vuonna noin puolet varoista on tullut Venäjältä.

Kysymyksiä on edelleen paljon, mutta toiminnalla on sama perustus kuin aloittaessakin: "Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista..." (Jaakobin kirje 1:27)

Kuukausi leirin jälkeen

Kesän 2013 Arkki-leiri on nyt vain muisto mielissämme. Kovasti pohdin työn vaikuttavuutta ja kestävyyttä. Sitä voisi todella sanoa ihmeeksi, että jo kahdeksan onnistunutta kesäleiriä on takana, plus noin viisi talvileiriä. Ei ole ollut muuta kuin "pienen pojan eväät" tähän työhön. Arkki-leirityö alkoi muutaman nuoren ideasta, ja parista keskinkertaisella venäjänkielellä kirjoitetusta kutsukirjeestä, jonka perusteella 1. suurelle kesäleirillemme saapui yli 180 lastenkotinuorta...

Arkki on monelle nuorelle 1. kokemus palvelemisesta.

Kuten Tarja aiemmin tässä blogissa kirjoittaa, suuri osa työn vaikuttavuudesta tulee sitä kautta, että aikuisten mielet ja asenteet lapsia ja lastenkotityötä kohtaan muuttuvat. Tämä koskee sekä lk:ien työntekijöitä, että vapaaehtoisia. Työn laajempaa vaikuttavuutta on vaikea arvioida, hyvin vaikea. Lapset ja aikuiset vievät tarinat mukanaan itärajan taakse, ja useimmista emme kuule enää koskaan. Muutama leirillämme ollut nuori on löytänyt tiensä eri seurakuntiin Petroskoissa ja Pietarissa ja tällaisia iloisia yllätyksiä tulee välillä vastaan.

III-leirin päätösillalliselta

* * * 

Olemme halunneet jo vuosia siirtää yhä enemmän vastuuta "venäläiselle osapuolelle". Kun tätä miettii, on ko. ajatus tietyssä mielessä eksyksissä. Vaikkakin meillä on yhteistyöjärjestöjä Venäjällä, ei ole olemassa mitään "venäläistä osapuolta". Lopultakin on vain ihmisiä. Sasha, Pavel, Inga, Juldus, Vova, Roman ja muutamia muita. Heillä on nimi, kasvot, perheet, työpaikat, oman elämän haastet, kokemukset, ajatukset ja näkemykset lastenkotityöstä jne.

Mihin suuntaan Arkki-työ jatkuu? Muuttuuko toiminta? Olemme aktiivisesti matkustaneet Venäjällä useita kertoja vuodessa, sekä ystäviemme luona paikan päällä, että CCI:n (HML) koulutuskonferensseissa. Matti on jälleen huomenna matkaamassa Pietariin vierailemaan Internaatti 24:ssa sekä tapaamaan kesän vapaaehtoisia.

Vapaaehtoiset joka puolelta Venäjää ovat leirin suola!

Syksyllä on tulossa yhteyspäiviä, syyskokous, mahdollisesti talkooleiri, sekä eri seurakuntien järjestämiä idäntyön päiviä, joissa ehkä vierailemme.

Leirityön/yhdistyksen talous on leirin jäljiltä samassa jamassa kuin ennen leiriä: olemme yhä velkaa, mutta eri tahoille kuin ennen leiriä. :) Yhteisymmärrys on siitä, että leirityön taloudellinen vastuu siirtyy yhä enemmän venäläisille. Jos haluat tässä murrosvaiheessa helpottaa taloudellista taakkaamme, löydät yhteystietomme täältä. Eräs konkreettinen tapa tukea toimintaa on hakea leirityötä järjestävän yhdistyksen (Kansainvälinen leiriyhteistyö - Mene ja kerro ry) jäseneksi. Myös jäseniä ja suomalaisia vastuunkantajia tarvitaan lisää.

Terveisin,

Tapio
Hall PJ

Yhteenvetoa: Ihme tapahtui taas

Arkki 2013 on ohi. Ilmeisen onnistuneesti:

• järjestelyt toimivat hyvin ruokailun, kuljetusten ja muitten välttämättömyyksien suhteen
• ohjelma oli tasapainoinen ja tarkoituksenmukainen
• noin 150 lasta ja nuorta 14 eri turvakodista tai lastenkodista Pietarin alueelta ja Karjalasta
• noin 50 vapaaehtoista,joitten parikymmentä lasta olivat enimmäkseen mukana ryhmissä (noiden 150 lisäksi)



Kädenväännön mestaruutta ratkomassa.

• leirin osanottajien kesken oli oikein hyvä ilmapiiri

Leirin tavoitteitten saavuttamista ei voida suoraan mitata, mutta jotain tiedetään:

• suurin osa vapaaehtoisista lähti leiriltä motivoituneina toimimaan lastenkotinuorten parissa leirin jälkeen
• lastenkotien henkilökunta oli tyytyväinen leiriin ja vapaaehtoisohjaajiin
• monien nuorten kohdalla muutos oli huomattavissa kasvoilta ja käytöksestä
• monet vapaaehtoiset oppivat uusia tapoja auttaa lastenkotinuoria (ja miksei sama toimisi muittenkin ihmisten parissa)

Monet osallistuivat leirin järjestelyihin tuomalla elintarvikkeita ja muuta tarpeellista, samoin monet osallistuivat taloudellisesti. Kiitos! Saamme koko ajan runsaasti positiivista palautetta leirillä olleilta, jotka saaneet jotain uutta ja positiivista elämäänsä.
Monet nuoret tulivat leirille todella sulkeutuneina, mikä näkyi kasvoilta. Leirin loppua kohti he uskalsivat avautua ja hymyilivät paljon enemmän. Se on yksi mukavimmista asioista, joita me leirin vetäjinä arvostamme!
Kiitos, Arkki tehtiin yhdessä!

Ilmahyppy veteen kuvastaa hyvin leirin meininkiä.

 

  Toiseksi viimeisenä iltana järjestettiin ohjaajat vastaan leiriläiset -turnaus

 

Jalkapallo-ottelu oli hauskaa sähellystä: 42 pelaajaa yhtä aikaa kentällä.

Leiriläisten joukkuetta

Yksi lajeista oli joukkuehiihto:  21 hengen joukkue, 5 osuutta 5-paikkaisilla suksilla kentän päähän ja takaisin

Ohjaajat menossa voittoon tässä lajissa

Nämä katsojat nauttivat erinomaisesta säästä

Hauskaa!

Ohjaajien joukkue

Vielä kerran

Leirikokemuksia

Joka vuosi olen ollut Arkki-leirin järjestämisessä jotenkin mukana, mutta tänä vuonna ensimmäistä kertaa onnistuin asumaan Arkissa yhden leirin ajan.

Kannatti. Näin käytännössä, miten Arkki toimii, ja vakuutuin siitä, että Arkki todella on tarpeellinen. Itse keskityin palvelemaan lastenkotien työntekijöitä, joilta kuulin mm. seuraavaa palautetta Arkista:

• On hyvä, että lapset pääsevät leirillä tutustumaan uusiin aikuisiin ja lastenkotien työntekijät jäävät taka-alalle. Tämä jo yksistään on lomaa lapsille. 
• Lomasta tekee luksusta se, millaisessa ympäristössä Arkki järjestetään: on puhdasta ilmaa, metsää, mahdollisuus uida järvessä, poimia marjoja ja sieniä, liikkua luonnossa. Kaupunkilaislapselle tämä on ELÄMYS.
• Ohjelma haastaa lapsia ylittämään rajojaan ja löytämään lahjojaan. Lapset tulevat rohkeammiksi. 
• Kokemus selviämisestä ryhmässä lisää itseluottamusta.
• Ryhmässä toimiminen yhdessä ennestään tuntemattomien lasten kanssa synnyttää jopa solidaarisuutta, joka ei lastenkodeissa ole tavallinen ilmiö.
• Se, että lapset leirillä saavat kokea, että heitä arvostetaan ja heistä iloitaan, synnyttää toivoa. 
• Suuri vapaus (Arkilla ei ole lastenkodeille tyypillistä riskejä kaihtavaa "ei saa"-kulttuuria) samalla kun lähellä on turvallisia aikuisia, jotka myös asettavat selkeät rajat, luo mahdollisuuden luottamuksen syntymiselle. 
• Kaikkein tärkeintä on rakkaus, joka ympäröi lapsia. Epäonnistumisenkin hetkellä ohjaajalla on lohdutuksen ja rohkaisun sana. Rakkaus ravitsee.

Lähtöaamu - paluu arkeen

Kun viimeisen leirin väki hankkiutui lähtöön ja kaikki oli periaatteessa ihan valmista, kului ainakin puoli tuntia aikaa siihen, kun lapset kiertelivät hyvästelemässä toisiaan, tulivat lminunkin lähelleni saadakseen lähtöhalauksen vaikkemme kovin tuttuja olleetkaan, viivyttelivät, voidakseen olla Arkissa vielä hiukkasen pidempään. Edessä oli paluu arkeen. Jo useamman kerran leirillä olleet kasvattajat olivat havainneet, että lapsi kyllä palaa lastenkodin ympäristössä takaisin vanhalle kehitysuralleen, mutta jokin muutoksen mahdollisuus silti jää jäljelle. Ainakin lapsi on nähnyt, että elämä voi olla toisenkinlaista. Ne, jotka pääsevät leirille toistamiseen, saattavat muuttua niin perusteellisesti, että he eivät enää palaakaan ennalleen edes lastenkodin rutiineiden ympäröimänä.

Ohjelmaa aikuisille

Lastenkodin henkilökunnan kanssa pidimme joka aamu yhdistetyn raamattuhetken ja suomen kielen tunnin. Osanottajia ei tarvinnut kalastaa, kaikki tulivat mielellään. Melkein kaikki suhtautuivat uskoon myönteisesti, mutta Raamatun tuntemus oli aktiivisimmillakin melko vähäistä. Henkilökohtainen Jumala-suhde oli myös asia, joka varmaan kulttuurisyistä on kaikkea muuta kuin ilmiselvä. Siitä huolimatta suurin osa rohkaistui vähitellen ottamaan osaa keskusteluun, kukin omista lähtökohdistaan käsin. Kannattaa tehdä töitä sen hyväksi, että tämäkin joukko tuntisi kuuluvansa leiriin ja että heidänkin hengellinen elämänsä muuttuisi Arkki-kokemuksen myötä. Jos se muuttuu, vaikutus lasten elämään on välitön.

Jonkin verran teimme retkiä ympäristöön. Kaikkein suurimman vaikutuksen kaikkialla teki "inhimillinen kohtelu". Meillä on paljon annettavaa vain olemalla oma itsemme.

Terv. Tarja