Syyskuun lopussa Matin kynästä

Kuten Tapio kirjoitti edellisessä blogitekstissä, jo tänä vuonna meillä oli suuret odotukset Arkki -leiritoiminnan siirtämisestä venäläisille ystävillemme. On kuitenkin tosiasia, että monella tapaa näitä leirin venäläisiä vastuunkantajia yhdistää vain Arkki -leiri ja yhteydenpito lastenkotinuoriin omalla paikkakunnalla.

Nämä asiat mielessä tein kaksi reissua Venäjälle, tarkoituksena kuulla palautetta ja jutella leiritoiminnan tulevaisuudesta. Ensimmäinen suuntautui Kostamukseen, missä Pasha, leirinjohtajan oikea käsi, asuu. Saavuin Kostamukseen perjantai-iltana 13. päivä. Mikään epäonni ei käynyt mielessäkään. Lauantaiaamuna kello puoli yhdeksän olimme jo kaivamassa kaivoa syvemmäksi, mistä seuraavat kuvat. Itse kävin kaivon pohjalla kahdesti.

Maata ja mutaa lapiolla ämpäriin ja ylös.

Samaa köyttä pitkin meni myös itse kaivaja.

Lauantai meni kokonaan kaivon kaivamisessa iltapimeään saakka. Sunnuntaina ehdimme jutella leiriin liittyvistä asioista ja avata uuden nettisivun, venäjänkielisen Arkki -blogin: kovcheg-camp.blogspot.ru

Karjalan lastenkotien osalta leirin administraatio on tyytyväinen taloudellisessa mielessä, sillä yhtä lukuun ottamatta kaikki maksoivat jotain leiristä. Muuten keskustelu päätyi usein siihen tosiasiaan, että Pasha on Kostamuksessa yksin isolla paikalla. Leirin organisaattorit ovat kaikki vapaaehtoisia ja siksi etenkin syksyllä monen talous on tiukalla Arkki -leirillä vietetyn kuukauden jälkeen.

Pietariin seuraavana viikonloppuna

Tulin puhelinkeskustelussa syyskuun alkupuolella maininneeksi ”tulevani ehkä käymään” Pietarissa 22.9. Niinpä sinne oli järjestetty tapaaminen, johon oli monta henkilöä tulossa tapaamaan minua. Oli siis mentävä.

Onneksi Allegron aamuvuorot ovat tosi edullisia ja Lahti-Pietari-Lahti maksoi vain 59 euroa menopaluuna. Lauantaiaamuna olin aikaisin liikkeellä ja ennen kymmentä Suomen aikaa olin jo Suomen asemalla Pietarissa.

Kävin tapaamassa Dima Ivanovia, joka on ollut leirillämme useana vuonna. Pari vuotta sitten hän meni naimisiin ja sen jälkeen aika on mennyt talon remontoimiseen ja työssäkäymiseen. Dima ja vaimonsa Lena valittelivatkin sitä, että aikaa ei jää oikein mihinkään. Se taas muistutti siitä, kuinka suuri valinta on tehtävä, jos aikoo joka vuosi kuukaudeksi tulla Suomeen leirille ja vielä maksaa omat kulunsa.

Diman talo vielä vaiheessa.

Illalla tapasin Sashan, uuden organisaation johtajan turvakoti Elämässä ja kävimme siellä läpi mennyttä ja mietimme tulevaisuuden suuntia. Sashalla on varsin selvä käsitys toiminnan taloudesta, mutta aika lailla sama umpikujakin kuin meillä: tehdään kaikenlaista, mutta rahaa kun ei tule niin minkäs teet. Hänkin oli leirin jälkeen ollut asian vuoksi masentunut.

Sunnuntaina kahdessa internaatissa

Aamulla lähdin hotellista (sosiaalinen turvakoti Elämä) käymään seurakunnassa, josta vuosien aikana parikymmentä vapaaehtoista on ollut leirillä mukana palvelemassa. Siellä olikin paljon tuttuja kasvoja eri vuosilta.

Julduz pyysi minua käymään internaatti No18:ssa. Lähdin siksi vähän ennakkoon pois kokouksesta, myöhästyäkseni kuitenkin melkein tunnin sovitusta tapaamisesta. Pietarin ruuhkat ovat laadukkaita, jos niihin jämähtää... Kävellen olisi ollut nopeammin perillä, mutta jalkoja pakotti edellisen päivän jäljiltä.

Internaatissa tutut nuoret juoksivat kiljuen vastaan. Kirjaimellisesti.

Nuoret kaipaavat ystäviä.

Vaihdettiin kuulumisia, kyseltiin kaikenlaista puolin ja toisin, laulettiin leiriltä tuttuja lauluja. Sääli jättää nuoret jo tunnin yhdessäolon jälkeen.

Internaatti No24:ssä olikin jo pöydän ympärys melkein täysi saavuttuamme. Oli paljon kyseltävää ja juteltavaa. Muisteltiin menneitä leirejä ja niillä sattuneita kommelluksia, joita olisi kyllä riittänyt...

Ilahduttavaa oli osanottajien määrä ja kysymysten laatu. Oli todellakin hyvä, että tuli käytyä, niin paljon he olivat jo miettineet ja yrittäneet tehdä jotain.

Totesimme Suomen ja Venäjän välisen eron myös varainkeruussa: Venäjällä ei luoteta organisaatioihin. Sen sijaan Sasha kertoi, miten hänen työkaverinsa oli leirin jälkeen jo kahdesti antanut rahaa leiriä varten, nyt jo yhteensä noin 500 euroa.

Mukavaa oli kuulla, että samalla viikolla kolme eri ryhmää leirimme vapaaehtoisia oli vieraillut kolmessa eri lastenkodissa samalla viikolla. Yhdelle heistä lastenkoti saattaa jopa alkaa maksaa palkkaakin. Ovet lastenkoteihin ovat todellakin auki leirin jälkeen.

Jälkimietteitä

Matka oli kannattava. Sain kotiinviemisiksi tukun rahaa leirin kulujen kattamiseksi. Samoin oli kiva kuulla edelleen palautetta siitä, kuinka vapaaehtoiset ovat edelleen innokkaita pitämään yhteyttä lastenkotinuoriin.

On mukava tietää, että nyt olemme samassa veneessä: molemmin puolin rajaa ymmärretään, että pitäisi saada leirin kulut maksettua ennenkuin voidaan suunnitella uutta.

Toisaalta, Arkki -toiminta on jotain ainutlaatuista:

• aitoa suomalaisten ja venäläisten kansainvälistä yhteistyötä
• vapaaehtoisuuteen perustuvaa
• demokraattinen ja konsensukseen perustuva toimintatapa
• seurakuntien, lastenkotien ja Venäjän eri alueiden rajat ylittävää

Taloudellisestikin toiminta on aika ihmeellistä: toiminnalla ei ole kattojärjestöä vaan samat henkilöt vastaavat myös varainkeräyksestä. Ja tähän saakka tänä vuonna noin puolet varoista on tullut Venäjältä.

Kysymyksiä on edelleen paljon, mutta toiminnalla on sama perustus kuin aloittaessakin: "Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista..." (Jaakobin kirje 1:27)