torstai 25. elokuuta 2011

Venäjä tuli kylään!

Kuten ehkä olette huomanneet, Arkki-leiri on oikeastaan 90% venäläinen leiri - Suomessa. Leirityön johto ja organisointivastuu on suomalaisissa käsissä, mutta se mitä leirillä tapahtuu on pitkälti venäläisten vapaaehtoisten suunnittelemaa, samoin kaikki ryhmänohjaajat - siis ne henkilöt jotka eniten viettävät aikaa lasten kanssa, ovat Venäjältä (tai Ukrainasta, Latviasta, jne). Näin sen pitääkin olla - onhan leirin tarkoitus aktivoida ja rohkaista nimenomaan heitä lastenkotilasten kohtaamiseen! He asuvat paljon lähempänä ja osaavat kielen ja kulttuurin, jne. Toki meillä on täällä ollut ihan kiitettävästi kansainvälisiä vieraita. He ovat tärkeä lisä leirin ohjelmaan!

Tämä II-leirihän on ollut aika pitkälti "vanhojen tuttujen" leiri - suurin osa lapsista on leirillämme toista - jotkut jopa neljättä - kertaa. Se asettaa kyllä leirille omat haasteensa, toisaalta on hienoa kun ystävyyssuhteet syvenevät. Tarkoitus ei ole olla vain "hit & run".

 * * *

 - Sillä se on Jumalan tahto, että te hyvää tekemällä tukitte suun mielettömäin ihmisten ymmärtämättömyydeltä.   (1Pe 2:15)

Mutta on tällä leirityöllä monenlaisia ulottuvuuksia, joita ei täällä tohinassa tule edes ajateltua. Kaikesta emme tiedäkään... Niin, monet suomalaiset tekevät myös paljon hyvää Venäjän lasten hyväksi!!!

* * *

Leiriä on nyt jäljellä 4 päivää. Lopuksi täytyy vielä uusia vetoomus taloudellisesta avusta - pahoittelen sitä. Kiitos kuitenkin teille - ja Jumalalle teistä muutamista jotka olette lahjoittaneet runsaasti omastanne! Tarvitsemme vielä aika paljon tukea (yli 15 000 €) loppujen matkakulujen ja leirikeskuksen vuokran kattamiseen. Huh. Valitettavasti näyttää siltä, että muuta rahoitusta ei ole leirille tulossa (esim. Venäjältä) kuin teidän tukenne! Kiitos!!!

Mene ja kerro ry
Tilinro: 473047-223747
Viite: 1083

Rahankeräyslupa POHADno/2010/1052  (27.5.2010 - 31.12.2011)

Muistathan leirityötä - mutta etenkin näitä lapsia ja nuoria rukouksin!

Tapio L. 



Esko toi Lahdesta hyvät eväät. Kiitos! 
P.S. Kuvassa vilahtaa myös pääkokit Maksim ja Svitlana.

maanantai 22. elokuuta 2011

It's Shaun the sheep, it's Shaun the sheep...!!

Наконец они приехали! Мы наблюдали Шон каждое утро и вечер, но теперь мы видим реальные!




Finally they arrived!!  The long-waited flock of Sheep of the Ark camp!!! We've been watching Shaun every morning and in the evening meetings - but now we get to see the real ones!! 



Late Lammasta on katseltu täällä joka aamu ja ilta, mutta nyt saadaan loppuleiri ihastella ihan oikeita määkijöitä. Leirin jälkeen voisimme vaikka huutokaupata lampaat leirikeskuksen vuokran kattamiseksi (heh... omistajalta ei ole vielä kysytty lupaa ;) Paljonko tarjotaan!!!?? 3000 € / lammas kattaisi jo koko Kallioniemen vuokran... :)



P.S. Pitipä nyt laittaa kuva Einon Ladasta myös tänne, kun sen niin kovin sopivasti sointuu tähän järvimaisemaan. Kiitoksia kovasti etenkin Laukaan ja Lahden ystäville runsaasta ruoka-avusta leirille!!!


lauantai 20. elokuuta 2011

Rakas päiväkirja...

18.8.2011

Rakas päiväkirja. Tänään oli taas ihan tavanomainen Arkki-leirin matkustuspäivä. Tilausajobussimme juuttui liejuiseen peltoon aamukuudelta jossain Hatsinan tienoilla. Sen irrottamiseen taisi mennä viitisen tuntia. Muistutus: kumpparit mukaan ensi kerralla! Lopuhinkan lapset olivat lähteneet aamukuuden aikaan lastenkodilta ja odottelivat Lenta-supermarketin parkkipaikalla Pietarin laitamilla sen aikaa. No, sitten päästiin Viritsasta matkaan ja ihan mukavasti rajalle asti. Rajalla sitten tuli pieni viivästys kun konsulaatti oli unohtanut antaa alkuperäisen, leimalla varustetun lupa-paperin Lopuhinkan lastenkotiryhmän matkaan. Tullin vuoropäällikkö oli aika pitkään tiukkana kun leima puuttui. Piti vähän soitella konsulaatin päivystäjälle ja vähän muuallekin. No, lopulta eversti  heltyi vähän ennen puolta yötä (venäjän aikaa) ja lapset pääsivät rajan yli. Pääsimme leirille 03:30 Suomen aikaa. Matka kesti Lopuhinkan ryhmältä vain n. 22 tuntia tällä kertaa.

19.8.2011

Kaikki ovat leirillä ja tunnelma on lyhyestä yöstä huolimatta varsin korkealla. Märkää on täällä leirilläkin. Muuten meni suunnilleen putkeen, mutta Vadimin autosta loppui kotimatkalla bensa Nurmeksen tienoilla. Onneksi oli ystäviä Nurmeksessa jotka auttoivat ja matka jatkui... Lammasaitausta rakennetaan ja lampaita odotetaan saapuvaksi! Taas yksi edistysaskel leirille!!! :)

Lampaita leirille odotellessa rakensimme jo aitauksen valmiiksi.



Lisämerkintä 22.8.2011

Roplattiin sitä Igorin Hjundaitakin ;) Laturin hihna katkesi matkalla. Onneksi pääsivät leirille asti.


maanantai 15. elokuuta 2011

1. leirivuoro 2011

No nyt on saatu 1. leirivuoro aika kunnialla pakettiin, mukaanlukien kaikki asiaan kuuluvat viimeiset sähellykset...: Pääjärven lastenkodin bussi hajosi, ja meidän selvitettäväksemme jäi miten heidät saadaan kotiin leiriltä... siinäpä kuluikin Matin ilta. Saunakin unohtui illaksi lämmittää - ja sitten kun se muistettiin lämmittää, niin siitä unohdettiin ilmoittaa. Lapset joutuivat ilman iltauintia nukkumaan, mutta se ei liene niin vakavaa.

No, onneksi aamu ehdittiin aloittaa reippaasti "koomisella jalkapallolla" !! :)  - ja muutenkin oli mukava viimeinen päivä. Hieno huipennus oli tyttöjen jalkapallo-ottelu paikallista tikkakoskelaista joukkuetta vastaan. Nyt on edessä muutama "lepopäivä" (krhm! lue: Helsingin reissu, Tuulian vieminen sydänleikkaukseen ja 2. leirin valmistelua) ja sitten varsinaiset haasteet vasta alkavatkin!!! Edessä on 2. leirivuoro, jossa suurin osa leiriläisistä on meidän vanhoja tuttujamme!! Pidä huivista kiinni, Tatjana!



1. Leirille osallistuivat siis Kostamuksen, Aunuksen, Pääjärven ja Avdeevon lastenkodit. Kiitos tuestanne, rukouksistanne ja kaikenlaisesta mukanaelämisestä! Suurin kiitos etenkin leirin vapaaehtoisille! Pysykää linjalla!

www.menejakerro.fi
email: arkki(ät)menejakerro.fi

Here they go!!

lauantai 13. elokuuta 2011

Что такое ковчег?


Ковчег - это мороженое.
 



Ковчег - это футбол...

... и что еще? 

 
....комический футбол, конечно!!!

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Jumalan ihmeitä - pieniä ja suuria

Arkki on seilannut aavaa merta jo kuusi täyttä päivää ja suurimmat paineet ja jännityksenaiheet ovat nyt hetkeksi takana! Huh! Avdeevon lastenkoti pääsi viime yönä onnellisesti perille leirille noin 19 tunnin matkanteon jälkeen. Tämä oli merkittävä voitto! Tietyssä mielessä Avdeevon lastenkodilla on leirillemme "historiallista merkitystä"... Muistaakseni ensimmäinen lastenkoti, jota leirille kutsuimme v. 2006 oli myös Äänisen takaa Pudoshin lastenkoti, joka on sittemmin suljettu ja lapset siirretty Avdeevoon. Tuolloin se ei onnistunut, mutta nyt - monien vaiheiden ja taisteluiden jälkeen pieni ryhmä Avdeevosta pääsi viimein leirille - 5 päivää myöhässä, mutta mitäpä tuosta. Avdeevon lapset eivät koskaan aikaisemmin ole päässeet minnekään ulkomaille!!



Kuten aina silloin tällöin ehkä olemme viestitelleet, talouspuoli ei koskaan ole ollut tämän leirityön vahvuuksia. Tässäkin on kuitenkin joitain siunauksia - jopa rahanpuutteen voi Jumala kääntää hyväksi: opettamaan ihmisille anteliaisuutta ym. Maanantai-iltapäivällä järjestimme leirillä huutokaupan ja myimme kaikkea vesimeloneista nappiksiin ja pieniin palveluksiin *) Avdeevon lastenkodin pikaviisumien ja matkakulujen maksamiseksi. 

*) esim. vapautus WC:n siivousvuoroista loppuleirin ajaksi. :) OP-koululaiset järjestivät amerikkalais-suomalaisen piknikin, jne... 



Tippa meinasi tulla silmään, kun muutamat lastenkotilapset antoivat vähistä säästöistään jotta toiset pääsisivät leirille! Eräskin lastenkodin kasvatti, 17-v pietarilaistyttö huuti (lahjoitti) suuren osan taskurahoistaan... Huutokaupan jälkeen siunasimme Tapion saman tien matkaan kohti Petroskoita ja 30 tunnin kuluttua avdeevolaiset olivatkin jo meillä leirillä - siis tänään! Kiitos myös teille suomalaisille jotka olette avokätisesti lahjoittaneet leiriämme varten! Nyt on kasassa leirin kustannuksista jo noin neljännes! Wau!

"hmmm... mitähän noista nappiksista voisi tarjota.."


Dokumenttien takia on tosiaan ollut paljon työtä ja vääntöä, olemme saaneet häiritä Suomen konsuleita useamman kerran viisumien saamiseksi ajoissa - samoin kuin paikallishallinnon johtoa muutamissa piireissä mm. Leningradin läänissä monenlaisten paperiasioiden takia. Suuri ihme todella on se, että kaikki nämä lastenkotiryhmät nyt ovat täällä! He ovat kaikki ensikertalaisia Arkki-leirillä.


Tosin ehkä vielä enemmän jännittää tuo toinen leirivuoro, kun saamme tänne leirille "vanhoja tuttuja" - heille pitäisi keksiä jotain uutta, jännittävää ja haastavaa ohjelmaa. Ihan "maito" ei nyt riitä. Miten heitä opetuslapseuttaa? Yleensä Jumala on kyllä järjestänyt tarpeeksi haasteita leirin ajaksi monenlaisten odottamattomien tapahtumien kautta, jotta olemme saaneet itse kasvaa ja nähdä lasten kasvavan. Kuten sanottu, Arkki-leiri on myös lapsia varten. ;)



maanantai 8. elokuuta 2011

Leirin tunnelmia kuvin...

 Tällaista täällä oli eilen...














I want YOU in the next Ark Camp!

perjantai 5. elokuuta 2011

vetoomus

Hei! Tuntuu aika tyhmältä kirjoittaa tänne blogiin tällainen vetoomus. Opetellaan tässä samalla tätä avoimuutta ja nöyryyttä...? Ensinnäkin, kiitos kaikille todella auliille lahjoittajille! Viimeisinä vuosina leirin kuluista on katettu väh. 95% suomalaisten yksityishenkilöiden lahjoitusvaroin!! Lisäksi olemme saaneet tuotelahjoituksia monilta yrityksiltä ja yhteisöiltä.

Here we go...!!

Tänä vuonna lähdettiin Arkki rakentamaan uskossa - kuten Nooa aikanaan. Sateesta ei ollut tietoakaan, mutta äijä vaan pakersi hirttä toisen päälle. Täällä ollaan samanlaisessa tilanteessa, paitsi että arkin rakennustarvikket alkavat olla vähissä. No, suomeksi sanottuna, leirikassassa on tällä hetkellä 109 euroa ja tilillä reilu 500 €. Pitäisi taas viimeistään huomenna ostaa arkille polttoainetta ja sen asukkaille purtavaa. Koko leirin arvioidut tulevat kustannukset ovat suuruusluokkaa 25-30000€, josta kasassa on tuo vajaa tonni. Suurimmat yksittäiset kustannukset ovat leirikeskuksen vuokra ja kuljetuskustannukset.

Jos sinä haluat osallistua Arkin rakennustalkoisiin, voit tehdä sen yhdistyksemme tilin kautta. Kts. www.menejakerro.fi

Voit myös lahjoittaa itsesi - omaa aikaasi ja vaivaasi lastenkotilasten kohtaamiseen - HE ovat sitä todellista valuuttaa, se aarre, mitä tänne on tultu etsimään. Amen! Tervetuloa käymään leirillä ja myös talkoisiin! (Erityistä tarvetta talkooväelle on 14-18.8. sekä 29-31.8.)

Tästä se lähtee...
Kiitos kaikille työtämme todella uhrautuvaisesti ja avokätisesti jo tukeneille! On huomattu, että lesken ropo kantaa pitkälle.. - moni leski, lapsiperhe ja vähävarainen opiskelija on tukenut leiriämme hengästyttävän avokätisesti. Suuri kiitos teille!!

t. Tapio, leirin kirjanpitäjä

Tukitilinro 473047-223747
Mene ja kerro ry
Viite 1083

Rahankeräyslupa: Poliisihallinnon päätös nro POHADno/2010/1052
27.5.2010-31.12.2011  



keskiviikko 3. elokuuta 2011

Here we go!!!

 
Tämän vuoden Arkki-leiri käynnistyi tavanomaisella - silti joka vuosi uudenlaisella taistelulla - lupien, viisumien ja kaikenlaisten dokumenttien kanssa ennen kuin lapsiryhmät viimein saivat lähtöluvan paikalliselta hallinnolta ja viisumin konsulaatista. Huh! Tätä kirjoitettaessa (3.8.) pari lastenkotia odottaa vielä lupaa ja viisumeita... (Onhan tässä vielä reilut 12 tuntia siihen kun pitäisi päästä matkaan...)

Viime hetken reissu tehtiin Pietariin ja Lomonosoviin 1.8. klo 16:00 - 3.8. klo 01:30. ;)

Nyt ollaan jo täällä Kallioniemessä ja tässä vähän tunnelmia ensimmäisestä leiritapaamisesta.



This camp started with the usual struggles with documents, visas and permissions - before the orphanage groups finally got the "GO!" signal. However, there's somethign new every year, so you never get used to it!!:)



Now we are already in Kallioniemi. It's great to see new volunteers, as well as the good old ones!