Syyskuun lopussa Matin kynästä

Kuten Tapio kirjoitti edellisessä blogitekstissä, jo tänä vuonna meillä oli suuret odotukset Arkki -leiritoiminnan siirtämisestä venäläisille ystävillemme. On kuitenkin tosiasia, että monella tapaa näitä leirin venäläisiä vastuunkantajia yhdistää vain Arkki -leiri ja yhteydenpito lastenkotinuoriin omalla paikkakunnalla.

Nämä asiat mielessä tein kaksi reissua Venäjälle, tarkoituksena kuulla palautetta ja jutella leiritoiminnan tulevaisuudesta. Ensimmäinen suuntautui Kostamukseen, missä Pasha, leirinjohtajan oikea käsi, asuu. Saavuin Kostamukseen perjantai-iltana 13. päivä. Mikään epäonni ei käynyt mielessäkään. Lauantaiaamuna kello puoli yhdeksän olimme jo kaivamassa kaivoa syvemmäksi, mistä seuraavat kuvat. Itse kävin kaivon pohjalla kahdesti.

Maata ja mutaa lapiolla ämpäriin ja ylös.

Samaa köyttä pitkin meni myös itse kaivaja.

Lauantai meni kokonaan kaivon kaivamisessa iltapimeään saakka. Sunnuntaina ehdimme jutella leiriin liittyvistä asioista ja avata uuden nettisivun, venäjänkielisen Arkki -blogin: kovcheg-camp.blogspot.ru

Karjalan lastenkotien osalta leirin administraatio on tyytyväinen taloudellisessa mielessä, sillä yhtä lukuun ottamatta kaikki maksoivat jotain leiristä. Muuten keskustelu päätyi usein siihen tosiasiaan, että Pasha on Kostamuksessa yksin isolla paikalla. Leirin organisaattorit ovat kaikki vapaaehtoisia ja siksi etenkin syksyllä monen talous on tiukalla Arkki -leirillä vietetyn kuukauden jälkeen.

Pietariin seuraavana viikonloppuna

Tulin puhelinkeskustelussa syyskuun alkupuolella maininneeksi ”tulevani ehkä käymään” Pietarissa 22.9. Niinpä sinne oli järjestetty tapaaminen, johon oli monta henkilöä tulossa tapaamaan minua. Oli siis mentävä.

Onneksi Allegron aamuvuorot ovat tosi edullisia ja Lahti-Pietari-Lahti maksoi vain 59 euroa menopaluuna. Lauantaiaamuna olin aikaisin liikkeellä ja ennen kymmentä Suomen aikaa olin jo Suomen asemalla Pietarissa.

Kävin tapaamassa Dima Ivanovia, joka on ollut leirillämme useana vuonna. Pari vuotta sitten hän meni naimisiin ja sen jälkeen aika on mennyt talon remontoimiseen ja työssäkäymiseen. Dima ja vaimonsa Lena valittelivatkin sitä, että aikaa ei jää oikein mihinkään. Se taas muistutti siitä, kuinka suuri valinta on tehtävä, jos aikoo joka vuosi kuukaudeksi tulla Suomeen leirille ja vielä maksaa omat kulunsa.

Diman talo vielä vaiheessa.

Illalla tapasin Sashan, uuden organisaation johtajan turvakoti Elämässä ja kävimme siellä läpi mennyttä ja mietimme tulevaisuuden suuntia. Sashalla on varsin selvä käsitys toiminnan taloudesta, mutta aika lailla sama umpikujakin kuin meillä: tehdään kaikenlaista, mutta rahaa kun ei tule niin minkäs teet. Hänkin oli leirin jälkeen ollut asian vuoksi masentunut.

Sunnuntaina kahdessa internaatissa

Aamulla lähdin hotellista (sosiaalinen turvakoti Elämä) käymään seurakunnassa, josta vuosien aikana parikymmentä vapaaehtoista on ollut leirillä mukana palvelemassa. Siellä olikin paljon tuttuja kasvoja eri vuosilta.

Julduz pyysi minua käymään internaatti No18:ssa. Lähdin siksi vähän ennakkoon pois kokouksesta, myöhästyäkseni kuitenkin melkein tunnin sovitusta tapaamisesta. Pietarin ruuhkat ovat laadukkaita, jos niihin jämähtää... Kävellen olisi ollut nopeammin perillä, mutta jalkoja pakotti edellisen päivän jäljiltä.

Internaatissa tutut nuoret juoksivat kiljuen vastaan. Kirjaimellisesti.

Nuoret kaipaavat ystäviä.

Vaihdettiin kuulumisia, kyseltiin kaikenlaista puolin ja toisin, laulettiin leiriltä tuttuja lauluja. Sääli jättää nuoret jo tunnin yhdessäolon jälkeen.

Internaatti No24:ssä olikin jo pöydän ympärys melkein täysi saavuttuamme. Oli paljon kyseltävää ja juteltavaa. Muisteltiin menneitä leirejä ja niillä sattuneita kommelluksia, joita olisi kyllä riittänyt...

Ilahduttavaa oli osanottajien määrä ja kysymysten laatu. Oli todellakin hyvä, että tuli käytyä, niin paljon he olivat jo miettineet ja yrittäneet tehdä jotain.

Totesimme Suomen ja Venäjän välisen eron myös varainkeruussa: Venäjällä ei luoteta organisaatioihin. Sen sijaan Sasha kertoi, miten hänen työkaverinsa oli leirin jälkeen jo kahdesti antanut rahaa leiriä varten, nyt jo yhteensä noin 500 euroa.

Mukavaa oli kuulla, että samalla viikolla kolme eri ryhmää leirimme vapaaehtoisia oli vieraillut kolmessa eri lastenkodissa samalla viikolla. Yhdelle heistä lastenkoti saattaa jopa alkaa maksaa palkkaakin. Ovet lastenkoteihin ovat todellakin auki leirin jälkeen.

Jälkimietteitä

Matka oli kannattava. Sain kotiinviemisiksi tukun rahaa leirin kulujen kattamiseksi. Samoin oli kiva kuulla edelleen palautetta siitä, kuinka vapaaehtoiset ovat edelleen innokkaita pitämään yhteyttä lastenkotinuoriin.

On mukava tietää, että nyt olemme samassa veneessä: molemmin puolin rajaa ymmärretään, että pitäisi saada leirin kulut maksettua ennenkuin voidaan suunnitella uutta.

Toisaalta, Arkki -toiminta on jotain ainutlaatuista:

• aitoa suomalaisten ja venäläisten kansainvälistä yhteistyötä
• vapaaehtoisuuteen perustuvaa
• demokraattinen ja konsensukseen perustuva toimintatapa
• seurakuntien, lastenkotien ja Venäjän eri alueiden rajat ylittävää

Taloudellisestikin toiminta on aika ihmeellistä: toiminnalla ei ole kattojärjestöä vaan samat henkilöt vastaavat myös varainkeräyksestä. Ja tähän saakka tänä vuonna noin puolet varoista on tullut Venäjältä.

Kysymyksiä on edelleen paljon, mutta toiminnalla on sama perustus kuin aloittaessakin: "Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista..." (Jaakobin kirje 1:27)

Kuukausi leirin jälkeen

Kesän 2013 Arkki-leiri on nyt vain muisto mielissämme. Kovasti pohdin työn vaikuttavuutta ja kestävyyttä. Sitä voisi todella sanoa ihmeeksi, että jo kahdeksan onnistunutta kesäleiriä on takana, plus noin viisi talvileiriä. Ei ole ollut muuta kuin "pienen pojan eväät" tähän työhön. Arkki-leirityö alkoi muutaman nuoren ideasta, ja parista keskinkertaisella venäjänkielellä kirjoitetusta kutsukirjeestä, jonka perusteella 1. suurelle kesäleirillemme saapui yli 180 lastenkotinuorta...

Arkki on monelle nuorelle 1. kokemus palvelemisesta.

Kuten Tarja aiemmin tässä blogissa kirjoittaa, suuri osa työn vaikuttavuudesta tulee sitä kautta, että aikuisten mielet ja asenteet lapsia ja lastenkotityötä kohtaan muuttuvat. Tämä koskee sekä lk:ien työntekijöitä, että vapaaehtoisia. Työn laajempaa vaikuttavuutta on vaikea arvioida, hyvin vaikea. Lapset ja aikuiset vievät tarinat mukanaan itärajan taakse, ja useimmista emme kuule enää koskaan. Muutama leirillämme ollut nuori on löytänyt tiensä eri seurakuntiin Petroskoissa ja Pietarissa ja tällaisia iloisia yllätyksiä tulee välillä vastaan.

III-leirin päätösillalliselta

* * * 

Olemme halunneet jo vuosia siirtää yhä enemmän vastuuta "venäläiselle osapuolelle". Kun tätä miettii, on ko. ajatus tietyssä mielessä eksyksissä. Vaikkakin meillä on yhteistyöjärjestöjä Venäjällä, ei ole olemassa mitään "venäläistä osapuolta". Lopultakin on vain ihmisiä. Sasha, Pavel, Inga, Juldus, Vova, Roman ja muutamia muita. Heillä on nimi, kasvot, perheet, työpaikat, oman elämän haastet, kokemukset, ajatukset ja näkemykset lastenkotityöstä jne.

Mihin suuntaan Arkki-työ jatkuu? Muuttuuko toiminta? Olemme aktiivisesti matkustaneet Venäjällä useita kertoja vuodessa, sekä ystäviemme luona paikan päällä, että CCI:n (HML) koulutuskonferensseissa. Matti on jälleen huomenna matkaamassa Pietariin vierailemaan Internaatti 24:ssa sekä tapaamaan kesän vapaaehtoisia.

Vapaaehtoiset joka puolelta Venäjää ovat leirin suola!

Syksyllä on tulossa yhteyspäiviä, syyskokous, mahdollisesti talkooleiri, sekä eri seurakuntien järjestämiä idäntyön päiviä, joissa ehkä vierailemme.

Leirityön/yhdistyksen talous on leirin jäljiltä samassa jamassa kuin ennen leiriä: olemme yhä velkaa, mutta eri tahoille kuin ennen leiriä. :) Yhteisymmärrys on siitä, että leirityön taloudellinen vastuu siirtyy yhä enemmän venäläisille. Jos haluat tässä murrosvaiheessa helpottaa taloudellista taakkaamme, löydät yhteystietomme täältä. Eräs konkreettinen tapa tukea toimintaa on hakea leirityötä järjestävän yhdistyksen (Kansainvälinen leiriyhteistyö - Mene ja kerro ry) jäseneksi. Myös jäseniä ja suomalaisia vastuunkantajia tarvitaan lisää.

Terveisin,

Tapio
Hall PJ

Yhteenvetoa: Ihme tapahtui taas

Arkki 2013 on ohi. Ilmeisen onnistuneesti:

• järjestelyt toimivat hyvin ruokailun, kuljetusten ja muitten välttämättömyyksien suhteen
• ohjelma oli tasapainoinen ja tarkoituksenmukainen
• noin 150 lasta ja nuorta 14 eri turvakodista tai lastenkodista Pietarin alueelta ja Karjalasta
• noin 50 vapaaehtoista,joitten parikymmentä lasta olivat enimmäkseen mukana ryhmissä (noiden 150 lisäksi)



Kädenväännön mestaruutta ratkomassa.

• leirin osanottajien kesken oli oikein hyvä ilmapiiri

Leirin tavoitteitten saavuttamista ei voida suoraan mitata, mutta jotain tiedetään:

• suurin osa vapaaehtoisista lähti leiriltä motivoituneina toimimaan lastenkotinuorten parissa leirin jälkeen
• lastenkotien henkilökunta oli tyytyväinen leiriin ja vapaaehtoisohjaajiin
• monien nuorten kohdalla muutos oli huomattavissa kasvoilta ja käytöksestä
• monet vapaaehtoiset oppivat uusia tapoja auttaa lastenkotinuoria (ja miksei sama toimisi muittenkin ihmisten parissa)

Monet osallistuivat leirin järjestelyihin tuomalla elintarvikkeita ja muuta tarpeellista, samoin monet osallistuivat taloudellisesti. Kiitos! Saamme koko ajan runsaasti positiivista palautetta leirillä olleilta, jotka saaneet jotain uutta ja positiivista elämäänsä.
Monet nuoret tulivat leirille todella sulkeutuneina, mikä näkyi kasvoilta. Leirin loppua kohti he uskalsivat avautua ja hymyilivät paljon enemmän. Se on yksi mukavimmista asioista, joita me leirin vetäjinä arvostamme!
Kiitos, Arkki tehtiin yhdessä!

Ilmahyppy veteen kuvastaa hyvin leirin meininkiä.

 

  Toiseksi viimeisenä iltana järjestettiin ohjaajat vastaan leiriläiset -turnaus

 

Jalkapallo-ottelu oli hauskaa sähellystä: 42 pelaajaa yhtä aikaa kentällä.

Leiriläisten joukkuetta

Yksi lajeista oli joukkuehiihto:  21 hengen joukkue, 5 osuutta 5-paikkaisilla suksilla kentän päähän ja takaisin

Ohjaajat menossa voittoon tässä lajissa

Nämä katsojat nauttivat erinomaisesta säästä

Hauskaa!

Ohjaajien joukkue

Vielä kerran

Leirikokemuksia

Joka vuosi olen ollut Arkki-leirin järjestämisessä jotenkin mukana, mutta tänä vuonna ensimmäistä kertaa onnistuin asumaan Arkissa yhden leirin ajan.

Kannatti. Näin käytännössä, miten Arkki toimii, ja vakuutuin siitä, että Arkki todella on tarpeellinen. Itse keskityin palvelemaan lastenkotien työntekijöitä, joilta kuulin mm. seuraavaa palautetta Arkista:

• On hyvä, että lapset pääsevät leirillä tutustumaan uusiin aikuisiin ja lastenkotien työntekijät jäävät taka-alalle. Tämä jo yksistään on lomaa lapsille. 
• Lomasta tekee luksusta se, millaisessa ympäristössä Arkki järjestetään: on puhdasta ilmaa, metsää, mahdollisuus uida järvessä, poimia marjoja ja sieniä, liikkua luonnossa. Kaupunkilaislapselle tämä on ELÄMYS.
• Ohjelma haastaa lapsia ylittämään rajojaan ja löytämään lahjojaan. Lapset tulevat rohkeammiksi. 
• Kokemus selviämisestä ryhmässä lisää itseluottamusta.
• Ryhmässä toimiminen yhdessä ennestään tuntemattomien lasten kanssa synnyttää jopa solidaarisuutta, joka ei lastenkodeissa ole tavallinen ilmiö.
• Se, että lapset leirillä saavat kokea, että heitä arvostetaan ja heistä iloitaan, synnyttää toivoa. 
• Suuri vapaus (Arkilla ei ole lastenkodeille tyypillistä riskejä kaihtavaa "ei saa"-kulttuuria) samalla kun lähellä on turvallisia aikuisia, jotka myös asettavat selkeät rajat, luo mahdollisuuden luottamuksen syntymiselle. 
• Kaikkein tärkeintä on rakkaus, joka ympäröi lapsia. Epäonnistumisenkin hetkellä ohjaajalla on lohdutuksen ja rohkaisun sana. Rakkaus ravitsee.

Lähtöaamu - paluu arkeen

Kun viimeisen leirin väki hankkiutui lähtöön ja kaikki oli periaatteessa ihan valmista, kului ainakin puoli tuntia aikaa siihen, kun lapset kiertelivät hyvästelemässä toisiaan, tulivat lminunkin lähelleni saadakseen lähtöhalauksen vaikkemme kovin tuttuja olleetkaan, viivyttelivät, voidakseen olla Arkissa vielä hiukkasen pidempään. Edessä oli paluu arkeen. Jo useamman kerran leirillä olleet kasvattajat olivat havainneet, että lapsi kyllä palaa lastenkodin ympäristössä takaisin vanhalle kehitysuralleen, mutta jokin muutoksen mahdollisuus silti jää jäljelle. Ainakin lapsi on nähnyt, että elämä voi olla toisenkinlaista. Ne, jotka pääsevät leirille toistamiseen, saattavat muuttua niin perusteellisesti, että he eivät enää palaakaan ennalleen edes lastenkodin rutiineiden ympäröimänä.

Ohjelmaa aikuisille

Lastenkodin henkilökunnan kanssa pidimme joka aamu yhdistetyn raamattuhetken ja suomen kielen tunnin. Osanottajia ei tarvinnut kalastaa, kaikki tulivat mielellään. Melkein kaikki suhtautuivat uskoon myönteisesti, mutta Raamatun tuntemus oli aktiivisimmillakin melko vähäistä. Henkilökohtainen Jumala-suhde oli myös asia, joka varmaan kulttuurisyistä on kaikkea muuta kuin ilmiselvä. Siitä huolimatta suurin osa rohkaistui vähitellen ottamaan osaa keskusteluun, kukin omista lähtökohdistaan käsin. Kannattaa tehdä töitä sen hyväksi, että tämäkin joukko tuntisi kuuluvansa leiriin ja että heidänkin hengellinen elämänsä muuttuisi Arkki-kokemuksen myötä. Jos se muuttuu, vaikutus lasten elämään on välitön.

Jonkin verran teimme retkiä ympäristöön. Kaikkein suurimman vaikutuksen kaikkialla teki "inhimillinen kohtelu". Meillä on paljon annettavaa vain olemalla oma itsemme.

Terv. Tarja

Pieniä ilahduttavia hetkiä

27.8.
Leirin 2013 viimeinen päivä...
Tunnelma on rauhallinen.
Ilma on erittäin kaunis.
Veneilemässä olleet ryhmät palasivat juuri laituriin ja viimeisen lipunryöstöt on juuri leikitty.
Toimiston edessä istuskelevat nuoret kuuntelevat kännykällä Hillsongia.
Viimeiselle leirivuorolle tuli kuin tulikin vapaaehtoisia; eräs nuori Maria Pietarista lähti rohkeasti leirille Facebook-viestin perusteella, vaikka ei tuntenut ketään entuudestaan!
Siivouspäivillekin on jäämässä muutamia vapaaehtoisia ja muutama suomalainenkin tuli paikalle.

On myös häivähdys surua: joku on varastanut yhdestä huoneesta kameran ja rahaa.
Muutamat pojat uhkailivat valvovansa koko yön; niin saattavat tehdäkin. Kuka jaksaisi heidän kanssaan valvoa...? Edessä vielä kova urakka...

Leirityön jatkoa ei ehdi vielä kovin tarkkaan ajatella. Jospa ehtisimme huomenna vielä vähän keskustella siitäkin ennenkuin tärkeimmät yhteistyökumppanit lähtevät. On avoimia kysymyksiä... johtajuus, raha-asiat, jatkosuunnitelmat. Kaikki kaipaisimme uusia voimavaroja ja näköaloja. Olemme kuitenkin kiitollisia uusista vapaaehtoisista. Leiri on mennyt hyvin ja päätös jakaa leiri kolmeen osaan tuntuu oikealta, vaikka toisen leirin jälkeen tunnelma oli raskas.

Palautetta leiristä lastenkotien henkilökunnalta

Kommentteja leiristä lastenkotien henkilökunnalta:

Tarjan, lastenkodin henkilökunnalle ohjelmasta vastaavan kertomaa:

Tänään tapasin tämän leirin aikuisporukkaa ensimmäistä kertaa ja kyselin heiltä odotuksia leirin suhteen. Joukossa oli useita sellaisia, jotka olivat olleet aikaisemminkin leirillä. Hämmästyin oikein sitä, miten he kuvailivat leirin vaikutusta lapsiin: lapset löytävät itsestään innostusta ja itsevarmuutta, monenlaisia kykyjä ja yhdessä tekemisen iloa. Ilmeisesti leirin kasvatuskäytännöt (paljon vapautta ja toimintaa, mahdollisimman vähän kieltoja, lapsille osoitettua luottamusta ja hyväksyntää sekä vilpitöntä iloa heidän olemassaolostaan) ovat hyvin erilaisia kuin se elämä, johon nämä lapset ovat tottuneet. Vaikka he pian palaavatkin entiselleen oman lastenkotinsa rutiineiden ympäröiminä, he saavat kuitenkin kokemuksen siitä, että toisenkinlainen elämä on mahdollista.

Eräs lastenkodin työntekijä kuvaili ensimmäistä Arkki -leirin vapaaehtoisia:

”He ovat erityisiä ihmisiä”.

Toivotaan, että tästä luottamuksesta voi syntyä yhteistyön silta, jonka kautta vapaaehtoiset voivat vierailla säännöllisesti lastenkodeissa. Ei ole itsestäänselvyys, että lastenkodin ovella istuva vahtimestari päästää sisään kenet tahansa.

Leirillämme ensimmäistä kertaa ollut mies kertoi heti huomanneensa, miten leirin henkilökunta toimii eri tavalla kuin mihin hän on tottunut lastenkodissa. Samaan hengenvetoon hän totesi, että ”teidän tapamme on varmaan parempi”.

Yksi leirin tavoitteista onkin näyttää näille ihmisille toisenlainen malli toimia.

Kuvia leiriltä

Kolmas leiri on mennyt todella hyvin. Aluksi oltiin ihmeissämme, kun ei ollut lainkaan kokkia, mutta sitten kolme leirin päävastuunkantajaa otti homman hoitaakseen. Se on tuntunut mukavalta ratkaisulta.

Iltaruoka jakoon.

Perunoita on kuorittu urakalla. Kaikki mukana.

Nuorempi sukupolvi kuorii myös omat perunansa.

Leirien välipäivät ovat yleensä hankalia. Niin oli haastetta nytkin, kolmannelle leirille jääneet pojat kun keksivät kaikenlaista. Tuli jonkinasteinen konflikti, joka ratkesi kaikkien eduksi. Saimme puhuttua asiat selviksi ja sen jälkeen ilmapiiri on ollut paljon parempi. Uuden leirin alkuun mennessä asiat oli selvitetty.

Uuden ryhmän saapuminen tuo aina vilinää.

Jokaisen on rekisteröidyttävä tullessaan.

Lakanoitten jako niille, jotka eivät ottaneet omia mukaan.

Tutustuminen onnistuu hyvin yhteisen toiminnan ohessa.

Tässä erotellaan erilaiset jyvät omiin kasoihinsa.

Pojat tehtävää suorittamassa.

Tyttöjen tyylinäyte.

Heti kolmannen leirin aluksi järjestettiin koko leirin yhteinen peli, jossa pääsi tutustumaan toisiin leiriläisiin. Heti oli hyvä tekemisen meininki!

Leiri pääsi alkamaan todella hyvissä merkeissä: motivoituneet ja osaavat vapaaehtoiset, hieno sää ja paljon lahjoitusruokaa. Kiitos kaikille lahjoittajille, tukijoille ja muuten auttaneille!

Toisella leirillä pelattiin pöytätennisturnaus.

Korikiipeilyssä saa kokeilla omia rajojaan.

Ennätys on nyt n. 25 koria.

Tässä syömään menossa, kun pyydettiin poseeraamaan.

 Trampoliinilla saa sääntöjen mukaan hyppiä yksi kerrallaan. Sen noudattamisen seuraaminen tuotti vaikeuksia, siksi siirsimme trampoliinin keskelle leiriä.

Trampoliinin siirto parempaan paikkaan.

 Säät ovat olleet mahtavat ja joka ilta on uitu ja saunottu, tavalliseen Arkki -leirin tapaan.

Uintikelit ovat olleet loistavat, huomiooniottaen ajankohdan.

Lisää kuvia lähiaikoina!

Leirin vaihtopäivän tunnelmia

"Voi kun voisin jäädä vielä kolmannelle leirille. Olen jo niin kyllästynyt lastenkodissa asumiseen...  Monia muita lapsia on adoptoitu perheisiin, minua ei kukaan huolinut. Olisi niin paljon parempi asua perheessä."

"Isä ja äiti, setä ja isoäiti kuolivat kun olin n. 1-vuotias. Äiti joi paljon. Olen jo 14 vuotta asunut lastenkodissa. Haluaisin pois".

- Onko sinulla unelmia?

"No joo, haluaisin opiskella ammattikoulussa ... kokiksi, työskennellä ravintolassa ja sitten joskus perustaa perheen."

Onko todennäköistä, että 14-vuotiaan Vladin unelma toteutuu, vai katoaako hänkin pian lastenkodin jälkeen, kuten tapahtuu niin monille etenkin syrjäseutujen lastenkotien pojille? 

Niin, kenpä tietäisi. Tällaisia arkielämän kohtaamisia leirillä on, ja pitääkin olla. Tänä aamuna eräs poika karkasi leiriltä jonkun riidan seurauksena ja poliisi löysi hänet Laukaan keskustasta. Karkaamiset ym. ovat harvinaisia ja dramaattisia, mutta ne keskustelut mitä ryhmissä, ruokapöydässä ja eri tilanteissa käydään ovat sitä rakennusainetta, mitä varten näitä leirejä järjestetään.

Toisen leirin viimeiset päivät ovat olleet aika raskaita ja osa henkilökunnasta alkaa olla väsynyttä. Pyydämme rukouksia, että saamme kaikki uutta voimaa jaksaa vielä viimeisen vuoron. Oman haasteensa tuovat kaksi lastenkotiryhmää jotka jäävät vielä toiselle vuorolle.

Miksi järjestämme leirejä?

Niin. Miksi järjestämme...?

Eilen aamupalaverissa tämä teema otettiin esille ja siitä seurasi hyvä keskustelu. Tässä muutamia kohtia - nämä ovat leirin vapaaehtoisten näkemyksiä leiristä - monet heistä mukana ensimmäistä kertaa:

1. Haluamme näyttää lapsille erilaisen tavan elää.
2. Haluame viettää lasten kanssa aikaa ja ystävystyä.
3. Haluamme opettaa lapsille oma-aloitteisuutta.
4. Tahdomme osoittaa lapsille rakkautta, jossa ei ole ehtoja.
5. Leiri on kaikille mahdollisuus kasvaa hengellisesti.
6. Leiri opettaa kaikille ryhmätyötaitoja.
7. Tahdomme näyttää lapsille esimerkin terveestä perhe-elämästä.
8. Leirin kautta voimme hälventää vääriä käsityksiä Jumalasta; että kaikki ymmärtävät, että Jumalaa kuka tahansa voi rukoilla Jumalaa vapaasti.
9. Tahdomme kouluttaa vapaaehtoisia lastenkotityöhön.
10. Tahdomme näyttää, että jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja arvokas.

Ikkuna todellisuuteen

Toinen leirivuoro on jo täydessä käynnissä. Se lähti liikkeelle varsin sujuvasti. Periaatteessa. On hieno huomata, että leirin järjestämiseen on syntynyt jo tiettyä rutiinia ja Arkki-leirin ihan omat tavat tehdä asioita, niin että aivan kaikkea ei tarvitse aina miettiä ja keksiä uudelleen. Siinä on myös vaaransa. Olisi tärkeä aina olla herkällä mielellä.

Lapset poimivat leirillä mustikoita ja myös maksamme niistä vähän. Monelle se on ensimmäinen mahdollisuus kokeilla työntekoa.

Olisko sulla sytkäriä?

Keitä ovat nämä lapset, jotka kyselevät sytkäriä? Tälle toiselle leirille osallistuu lapsia kuudesta lastenkodista. Ryhmä on siinä mielessä haasteellinen, että poikia on huomattavasti enemmän (5 ryhmää) kuin tyttöjä (2 ryhmää). Aiempina vuosina leireillä on ollut usein enemmän haasteita tyttöjen kanssa ja pulaa naisohjaajista, nyt tilanne on toisinpäin. Pojille on kyllä helpompi keksiä ohjelmaa.

Pietarilaisen Elämän tie -järjestön toiminnanjohtaja Marina organisoi työkseen adoptio- ja sijaisperheitä lastenkotilapsille sekä lastenkodeista päässeille nuorille. Marina tuli leirille vapaaehtoiseksi keittäjäksi ja samalla viettämään aikaa keittiöllä vapaaehtoisena olevien, internaatista vuosi sitten päässeiden tyttöjen kanssa.

Lastenkodissa nuori kasvaa ulkoisesti turvatussa ympäristössä, jossa kaikki annetaan valmiina, mutta ei näe tavallisen koti-, ja työelämän mallia ja siihen liittyvää työtä ja vastuuta, jne. Lastenkodista päästyään tyypillinen tarina on, että monet aloittavat jonkinlaisen parisuhteen hyvin pian. Varsin nopeasti usein syntyy myös lapsi... Tässä vaiheessa alkavat suurimmat ongelmat. Lapsi häiritsee elämää ja lapsen hoitamisessa on niin kovin paljon työtä... Helpointa on laittaa lapsi sinne missä itsekin varttui, eli lastenkotiin. Natalia Pietarista kertoo, että heidän internaatissaan on ollut eräs jo kolmannen sukupolven lastenkotilapsi...

Miten katkaista tämä kirouksen kierre?

Elämän tie -järjestön toimintaidea on lähettää 18-vuotiaita nuoria 1-2 vuodeksi perheeseen asumaan. Ensimmäinen vuosi menee yleensä jonkinasteisessa shokissa ja vasta toisena vuonna alkaa kasvaa sekä keskinäinen luottamus, että ymmärrys siitä, mitä tavallinen perhe-elämä on. Mutta tulokset ovat myös olleet hyvin rohkaisevia. Venäjällä on yhä pula on perheistä, jotka haluaisivat adoptoida tai sijoittaa kotiinsa lapsen lastenkodista.

Marina tuntee myös nämä keittiön tytöt ja on yrittänyt järjestää heitä perheisiin asumaan 'kommunalkan' sijaan. Mutta tarjous ei ole oikein houkuttanut. On myös "toinen ääni", "vapaus" ja suurkaupungin elämä, joka vetää puoleensa.

Marina kertoo myös, että erityisen haavoittuvia ovat syrjäseutujen lastenkodeissa kasvaneet pojat. Monet muuttavat suurempaan kaupunkiin aikuistuttuaan. He eivät osaa varoa kaikkia jännittäviä houkutuksia ja moni vaan yksinkertaisesti "katoaa". Katoaa vankiloihin, siltojen alle, alamaailmaan, huumeisiin. Ken tietää... 

Tällaisia lapsia nämä ovat. Rakkaita Jumalalle ja - toivottavasti jollain tapaa myös meille. Yritämme pitää kiinni siitä, että jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja arvokas. Ei ole heidän vikansa, että ovat joutuneet lastenkotiin... Marina kertoo surevansa sitä potentiaalia, mikä heissä menee monella tavalla hukkaan.

Vanja, toista kertaa leirillä oleva ohjaaja Nadvoitsasta löysi heti itselleen roolin ja rupesi savustamaan lasten onkimia kaloja. Kaloja onkin tänä vuonna tullut todella runsaasti..!