Uzbekistaniin 28.11.

Yö Kyzylordan seurakunnan tiloissa meni hyvin. Aamulla saimme aamupalan ja sitten saapui pastori Alik paikalle. Hän oli välitön ja avoin kertomaan omasta elämästään ja haasteistaan. 17 vuoden ajan hän ensin käytti huumeita, sitten vuonna 2001 hän tuli uskoon Almatyn kuntoutuskeskuksessa. Pari vuotta myöhemmin hän muutti jo Almatyn seurakunnan lähettämänä Kyzylordaan avaamaan kuntoutuskeskusta. Vuonna 2011 seurakunnat yhdistyivät ja hänestä tuli pastori. Sen jälkeen hänellä on haasteita mm. avioliitossa, mutta nyt Jumala on auttanut häntä eteenpäin. Oli todella mukava kuulla pastorin kertovan avoimesti haasteistaan.

Me ja Alik yhteiskuvassa

Pastori Alik tunsi Kairos -kurssin, hän on itse käynyt sen. Siksi hän otti kutsun vastaan ensi vuoden Arkki -leirille. Annoimme hänelle valtakirjan lähettää seurakunnastaan leirille kenet hyväksi katsoo. Hänellä on todella laaja näkemys ja suuri sydän. Päivä alkoi hyvin!

Olemme nähneet myös kamelilaumoja...

Lampaat laiduntavat aivan tien vieressä.

Siitä sitten lähdimme tapaamisen jälkeen ripeästi liikkeelle. Ajelimme 450 kilometriä Shymkentin kaupunkiin myöhäiselle lounaalle klo 17. Lammas- ja kasvissashlikkia sekä salaattia. Navigaattorin mukaan jäljellä olisi reilut kaksi tuntia Tashkentiin.
Tulli ei sitten mennytkään ihan heittämällä. Tätä kirjoittaessa olemme jo hoitaneet Kazakstanin puolen asiat, mutta Uzbekistanin tulli ei vedä. Sitä odotellessa.

Matkassa 27.11.

Aamulla tosiaan starttasimme Khromtaysta nukuttuamme paikallisen seurakunnan kokoushuoneen lattialla. Lämmin ja rauhallinen yö. Isäntä tuli kutsumaan aamuteelle, minkä jälkeen lähdimmekin etsimään autosähköasentajaa. Sellainen löytyi naapurilta kysymällä. Aivan sen korjaamon yhteydessä, missä autommekin seisoo. Se selvisi.

Sitten isäntämme ajoi pankkiautomaatille. Marko lähti nostamaan rahaa ja tulee kohta takaisin pettyneenä: sinne meni sekin pankkikortti. Isäntämme pelasti meidät vaihtamalla euromme Kazakstanin tengeiksi. Sitten eikun korjaamolle.

Lehmät laiduntavat vapaasti. Roskien joukossa voi olla aarre...

Piha oli aamulla täynnä rekkoja eri maista.

Korjaamolla saimme laturin hiilet paikalleen nopeasti ja ilmaiseksi. Tai sitten isäntämme oli käyttänyt varojaan. Selvisi, että toinen hiili oli ollut pitkään poikki ja kipinöinyt siellä. No, nyt sekin on kunnossa. Ilmeisesti molemmat eilispäivänä havaitut ongelmat ovat perua siitä, että moottori asennettiin hätäisesti paikalleen. No, nyt ne on korjattu.

Korjaamossa tehdään kaikkea, hitsauksesta autosähköihin...

Nämä kazakit korjasivat automme 35 eurolla.

Jonkun ajan kuluttua tulivat paikalle laturin asentajat. Puolen tunnin homma ja sekin oli valmis. Sitten työnsimme auton tallista ja se käynnistyi saman tien. Latausjännite oli heti 14,2 volttia eli kaikki toimi kuten pitääkin. Pienen koeajon jälkeen menimme syömään yhdessä turkkilaisen rekkakuskin kanssa, jonka rekka oli korjattavana samassa tallissa automme vieressä. Häneltä puuttui 6000 tengeä korjaussummasta. Autoimme häntä sen verran ja hän oli erittäin kiitollinen.

Tällaista maisemaa koko ajan. Välillä lunta, välillä ei.

Ruoan jälkeen lähdimme baanalle. Tie oli enimmäkseen hyvässä kunnossa. Välillä näkyy lehmä-, lammas-, hevos- ja vuohilaumoja. Täällä on kaikilla tilaa laiduntaa. Pari kertaa Suomen kokoinen alue kuivahkoa aroa. Jos Herra suo, puolenyön aikoihin paikallista aikaa saavumme Kyzylordan kaupunkiin, jossa meitä jo odotetaan. Nyt klo 16.34 paikallista aikaa ja klo 13:34 Suomen aikaa täällä alkaa jo hämärtää. Idässä ollaan.

Tauko paikalla?

Aamu valkeni mukavissa merkeissä Aktobessa. Auto lähti heti käyntiin, kun tehtiin koekäynnistys. Sitten tunnin verran hyvästeltiin ja laitettiin paikallinen sim-kortti puhelimeen nettiä varten. Ja ei kun matkaan.
Ennen Aktobesta poistumista pysähdyimme tasapainottamaan renkaat ja samassa hallissa tuli vaihdettua rikkinäiset ajovalotkin. Joten nyt oli hyvä mieli, kun kaikki sujui loistavasti. Viimeinkin. Tosin autosta kuului pari kolahdusta heti isolle tielle päästyämme.

Kuva korjaamon pihasta. Hyvästi, Aktobe, tällä kertaa!

Sitten tunnin ajon jälkeen Marko huomasi jäähdytysnesteen pinnan merkkivalon syttyvän. Pysähdyimme hotelli-ravintolan pihaan syömään tutkiaksemme asiaa tarkemmin. Totta, pinta oli vajunut huomattavasti. Mutta samalla huomasimme, että autoon jälkiasennettu moottoriöljyn painemittari näytti paljon pienempää lukemaa kuin lähtiessä. No, mehän sammutimme auton murheellisella mielellä ja päätimme moottorin jäähdyttyä katsoa öljymäärää.

Ei naurata. Mennäänkö kotiin?

Ruokatauolla siipi oli maassa oikein todella. Ei kun takaisin Aktobeen ja maitojunalla kotiin. Vasili -ystävä Aktobesta kyseli, miten matka menee. Eipä viitsitty vastata. Ei huvittanut. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja hinta edullinen. Markoa tilanne ei painanut niin pahasti kuin minua.
Tauon jälkeen menimme toteamaan öljyn määrää. Epäilykset viittasivat, että joku tiiviste puuttuu ja molempia nesteitä valskaa. Kuitenkin yllätykseksemme öljyä oli ylärajaan saakka, joten päätimme vaan vähän lisätä vettä. Sit' kuitenkin tuli estämään joku rekkakuski, joka varoitteli jäätymisvaarasta. Olisimme lisänneet vaan pari desiä, mikä ei olisi juurikaan vaikuttanut jäätymisvaaraan.
Jatkettiin siis matkaa. Khromtayn kaupunkiin tullessa olimme ajaneet reilut sata kilometriä Aktobesta. Siellä tankkasimme polttoainetta ja lisäsimme jäähdytysnestettä. Samalla huomasimme, että löysä letkuliitos suihkuttaa vettä isoilla kierroksilla. No, ainakin vika selvisi. Eikun huoltoa etsimään ja matka jatkuu.

Khromtayn moskeija. Kaupungin kaunein rakennus todennäköisesti.

Huoltoa etsittiin ja kyseltiin huolella. Olisiko viidessä eri paikassa käyty, mutta kukaan ei ollut kiinnostunut korjaamaan autoamme, vaikka yhdessäkin hallissa olisi ollut viisi tyhjää paikkaa. Jonkun korjaamon pihassa sitten syttyi latauksen merkkivalo. Jännite laski kuin lehmän häntä. Laturi ei ladannut. No, yksi kohde lisää korjattavaksi, jatketaan etsintöjä.
Viimein löysimme korjaamon, jossa meitä luvattiin auttaa. Ensin käskettiin odottaa. Sitten reilun puolen tunnin päästä tultiin katsomaan ja käskettiin lopulta sammuttaa auto. Sitten piti uudestaan käynnistää. No, Mersuhan ei enää startannut, joten yritetään työntää. Loivaan alamäkeen yritys ei onnistunut ja samalla korjaajien into lopahti. Mersu jäi taas puoleksi tunniksi lojumaan pihalle sammuksissa. Sitten me pyysimme naapurihallin konemiehiä hinaamaan, jolloin taas moottori käynnistyi. Sitten taas odoteltiin.

Tässä seistiin pari tuntia. Kylmä tuli heti, kun ulos poistui.

Kello oli jo neljä ja olimme jo pähkäilleet vikaa. Laturin jännitteensäädin tai hiilet pitää vaihtaa ja sitten vuoto ratkeaisi laittamalla paremman kiristimen letkuun. Saimme laturin hiilet tilattua. Sitten saimme selvitettyä, että korjaamon kaverit eivät korjaisi autoa. Päätimme kysyä traktoreitten korjaajilta, he taisivat olla paikallisen suurmaatilan konevastaavia. He lupasivat auttaa omien töitten jälkeen. Pari tuntia odotusta taas. Tosin samalla tutustuimme moneen kazakki-mieheen, samoin muutamalla uzbekilla oli auto hajonnut. Jollakin turkkilaisella rekkakuskilla oli auto korjauksessa.

Urakkapalkalla työtahti oli hyvä. Hallissa oli jopa kuuma.

Viimein saimme motivoitua nuo kazakkimiehet korjaamaan autoamme. Hallipaikasta maksoimme reilut 20 euroa ja korjauksesta n. 35 euroa, kun korjaavat vesivuodon ja irrottavat ja asentavat laturin.
Viimein oli vesivuoto korjattu ja laturi irrotettu. Tässä vaiheessa olivat ystävämme Aktobesta jo löytäneet meille Khromtaysta tuttavan, joka toisi meille tarvittavat laturin hiilet ja jonka luona voisimme yöpyä. Häntä odotellessa menimme syömään viereiseen ruokalaan ja samalla tutustuimme paremmin tuohon turkkilaiseen rekkakuskiin.
Lopulta uusi ystävämme Sergei haki meidät ja lähdimme Khromtayhyn nukkumaan. Ennen nukkumaanmenoa vielä joimme teet, juttelimme kaikenlaista ja tietysti irrotimme jännitteensäätimen, jossa hiilet olivat kiinni. Yhteenveto: toinen hiili oli katkennut. Muuten kaikki näytti oikein hyvältä. Tosin laturia irrottaessa oli myös paljastunut, että latausjohto oli ollut todella heppoisesti kiinni laturissa. Joten oli hyvä, että emme olleet päässeet tällaisena todella kylmänä päivänä vielä tuolle vajaan tuhannen kilometrin taipaleelle, siellä ei olisi korjaamoja löytynyt. Että semmosta. Ei ole helppoa ajella autolla Tadzikistaniin.

Matkaan!

Vaiherikas päivä taas takana. Aamulla mentiin toivorikkaina käynnistämään autoa. Kuten jo kymmeniä kertoja aiemmin tänä syksynä. Tänä aamuna toiveita oli taas. Mutta... mitään ei tapahtunut. Sen sijaan huomasimme polttoainevuodon. Akutkaan eivät vakuuttaneet. No, ei kun auto pihalle ja hinaamalla käyntiin.

Kalaun auto oli liian pieni Mersun käynnistämiseen

Seuraavaksi meinasi jo meidän paikallisilta ystäviltä usko loppua. Ajattelivat jättää auton taas samaan pihaan, mistä se oli edellisenä päivänä hinattu. Minähän en sitä hyväksynyt. No, tunteet lämpenivät, mutta lopulta tilattiin hinausauto.

Yritimme saada Mersun äkkiä jollekin pajalle, kun se oli lämmin

Lähdimme lopulta hyvillä mielin ajelemaan. Mieli kuitenkin painui maahan pikkuhiljaa, kun oli tunti pyöritty kirjaimellisesti ympäri kaupunkia. Kukaan ei halunnut tuollaista autoa seisomaan halliinsa. Meinasi jo epätoivo iskeä, kunnes taas tuli yksi idea ja lähdimme sitä kohti. Kalau edellä ja hinausauto perässä. Sitten Marko lähettää Kalaun autoon tekstiviestin, että hinausauto sammui eikä käynnisty. Siinä vaiheessa tunteet pyörähtivät pari kierrosta. Taas. Onneksi se kuitenkin käynnistyi ja Mersu pääsi lämpimään halliin.

Löytyipäs. Taas hymyilyttää

Sillä välin kävimme ostamassa uuden akun. Taas. Niin olimme ostaneet jo lauantaina. Sitten neljän aikoihin menimme hallille ja nyt kokeilimme autoa käyntiin. Vähän sillä meiningillä, että jospa onnistaisi. Akut paikalleen ja... käynnistyi. Nyt moottori kävi tasaisesti ilman ongelmia. Ei kun heti miettimään, että mitäs nyt tehdään. Autoa kun oli purettu ja kasattu, niin oli kaikenlaista. Liikennevakuutus tarvitaan, talvirenkaat alle...

Renkaanvaihto menossa

Sitten alkoikin kova miettiminen, mitä kaikkea pitää tehdä ennen kuin lähdemme Aktobesta Tadzikistania kohti. Olimme jo aamulla sopineet tapaamisen joittenkin paikallisten kanssa, joten aikaa ei ollut miettiä, Suoraan vaan tapaamiseen. Tapaamisessa kerroimme meidän autoprojektistamme. Moni koki tulleensa kosketetuksi meidän kokemuksista.
Nyt olemme tätä kirjoittaessa jo pedissä. Aamulla lähdetään liikkeelle, jos Herra suo. Erilainen päivä: auto on Aktobessa ajokunnossa.

HIljaa hyvä tulee, ainakin toivottavasti

Jaahas. Toinen päivä Aktobessa. Aamulla laitettiin lämmitin auton alle ja peiteltiin hyvin, että käynnistyisi. Auton lämmetessä osallistuimme talossa kokoontuvan uskovien ryhmän sunnuntaikokoontumiseen.
Kerroimme meidän leirityön historiaa, joka on lopulta tuonut meidät tänne Aktobeen. Monet osallistujat olivat vilpittömän onnellisia, että automme kesällä hajosi tänne. Muutenhan me olisimme jatkaneet matkaa viipymättä täällä pidempään. Minä kerroin meidän kannan, että meistä on kivaa olla Aktobessa, mutta toivomme vilpittömästi, ettemme enää aamulla tapaisi toisiamme. Olisimme siis päässeet matkaan.
Jaoimme samalla Markon kanssa ajatuksia Raamatusta ja kokemuksia elämästä. Mielenkiintoista oli, että vaikka emme puheessa maininneet siitä mitään, niin paikalliset kokivat piston sisällään kodittomien ihmisten kohtalosta. Moni oli huonolla omallatunnolla, koska eivät olleet auttaneet laitapuolen kulkijoita. Tämä oli mielenkiintoista: me kerroimme vaan siitä, kuinka tärkeää on jokaisen löytää oma kutsumus.

Paikallisten kanssa pöydän ääressä

Auton tilannekin eteni. Selvisi, että tankissa on diesel ei-nestemäisessä muodossa: kesädieselin parafiini on niin kiinteää, että auto ei käynnisty. Meidän remontista vastannut ystävämme Kalau taipui viimein vähän ennen pimeän tuloa siihen, että siirrämme auton yöksi lämpimään halliin. Halli löytyi puolen kilometrin päästä ja siirtokin onnistui yllättävän helposti. Niinpä nyt kello on täällä 23:30, kun pääsemme viimein nukkumaan. Peseytyminen tuli hoidettua saunassa jo aiemmin.
Tuossa Markon kanssa puhuttiin jo, että jos auto käynnistyy aamulla ja kaikki näyttää hyvältä, ehkä jo iltapäivällä lähdemme baanalle kohti etelää. Huomiseen.

Autolla Tadzikistaniin osa 3

Terveisiä Kazakstanista! Niin, meidän oli tarkoitus lähteä huomisaamuna ajamaan eteenpäin, mutta... eipäs hätäillä. :) Vielä tökkii.
Kertausta - mitä on tapahtunut

1. Neljä suomalaista lähti 24.5.2019 Mercedes Sprinter -pikkubussilla matkaan Venäjän läpi kohti Tadzikistania tarkoituksena myydä auto perillä. Matkalla mukaan liittyi Moskovan kupeesta venäläinen pastoriystävä.
2. Auto hajosi Venäjän ja Kazakstanin rajalle erittäin vakavasti. Auto hinattiin Kazakstaniin Aktobeen korjattavaksi ja sieltä ryhmä jatkoi matkaa lentäen Tadzikistaniin ja myöhemmin kotiin Suomeen.
3. Auton moottorista vaihdettiin kesän ja syksyn aikana ne osat, joita ei vaihdettu ennen matkaa. Osia ja tarvittavaa erikoisosaamista vaikea löytää. Valmista tuli syys-lokakuun vaihteessa.
4. Lokakuussa Marko ja Helena lähtevät Aktobeen tarkoituksena ajaa auto Tadzikistaniin. Auto ei kuitenkaan käynnisty kuin vasta liian myöhään, jolloin se on jätettävä edelleen Aktobeen.
5. Matti ja Marko lähtevät nykyiselle reissulleen tavoitteena ajaa auto perille alle viikossa. Haasteina mm. talviset säät ja auton kesärenkaat.

Eilen perjantaina lähdimme siis Markon kanssa aikaisin aamulla matkaan tahoillamme ja tapasimme Laukaassa klo 7:30. Siitä sitten siirryimme tänne Kazakstanin Aktobeen Ristiinan, Lappeenrannan, Pietarin ja Moskovan kautta. Auton jätimme Lappeenrantaan, sitten löysimme viimein bussin, jolla pääsimme rajan yli. Bussi kierteli sen verran matkalla, että meillä oli kiire lentokentälle. Lappeenrannassa kyyti oli hakusessa, sillä ei löytynyt suomalaista eikä venäläistä taksia, jolla olisimme päässeet nopeammin.
Onneksi ystävämme Kostja Murashev tuli sovitusti vastaan rajalle ja vei meidän suoraan kentälle. Tänä aamuna heräsimme jo täällä Kazakstanissa saman talon pihasta, missä tuo kuuluisaksi tullut Mersu seisoo. On muuten mielenkiintoista, että tässä talossa kokoontuu rekisteröimätön pieni seurakunta ja seurakunnan kävijämäärä on tämän puolen vuoden aikana kasvanut huomattavasti, kuulemma auton ansiosta. Tiedä sitten häntä, mutta hyvältä kuulostaa. :)
Me ajattelimme tietysti käynnistää auton saman tien, mutta sehän ei onnistunut tankissa olevan kesädieselin vuoksi. Täällä oli yöllä 20 astetta pakkasta. No, kävimme hommaamassa uuden akun ja haimme moottorilämmittimen. Niillä auto hörähti hetkeksi käymään, mutta kylmän polttoaineen takia sammui saman tien. Niinpä emme vielä pääse huomenna täältä mihinkään. Hyvänä puolena voi ajatella, että Markon kanssa sitten huomenna voimme kertoa seikkailuistamme seurakunnassa.

Kalau auton kimpussa

Mattikin likaa sormensa

Kaiken kaikkiaan tämä autoasia on takunnut todella monessa kohdassa. Kapuloita on löytynyt rattaista enemmän kuin jaksan mainita. Täällä paikalliset uskovat ihmettelevät samaa. Tosiasia on kuitenkin se, että jonkinlaista uutta tuulta on tullut meidän välityksellä tänne. Alla muuten yhteenveto tämän "Autolla Tadzikistaniin -projektin kustannuksista tämä meneillään oleva matka mukaanluettuna.

• auton hankinta ja korjauskulut 5000 euroa
• lento- ja junaliput 5000 euroa
• muita kuluja 3 000 euroa

Tarkoitus on siis kattaa nämä kulut osittain meidän keräysvaroilla ja osittain auton myyntituotolla. Arvioitu myyntihinta on luokkaa 10 000 euroa, ehkä enemmänkin. Ainakin kesällä Tadzikistanissa ostajakanditaatteja löytyi saman tien, kun mainitsimme autosta. Alunperin sivujuoneksi mukaan tullut auto on nyt siis näköjään ottanut pääosan.
Jos haluat olla mukana taloudellisesti tai saada uutiskirjeitä, niin menejakerro.fi löytyy lisää. Jatketaan.