Entisen Neuvostoliiton alueen muslimit haasteena

Nyt on jo kuukausi mennyt siitä, kun tulimme koti-Suomeen Tadzikistanin matkalta. Matkan aikana olin silmät ja korvat auki, nyt on ollut aikaa miettiä ja analysoida kaikkea nähtyä. Yritän tässä laittaa ajatukseni helpommin ymmärrettävään muotoon.

1. Tadzikistanin seurakunnat ovat muuttamassa strategiaansa. Vapaan lännen seurakunnilla on vastaava muutos edessä.

Tähän saakka Tadzikistanin seurakunnat ovat saaneet toimia jonkinlaisessa vapaudessa. Dushanben baptistiseurakunta on 90 vuotta vanha. Ohessa on kuvat seurakunnan kirkkosalista ja kastealtaasta. Neuvostoaikana 1980-luvulla seurakunnassa oli 850 jäsentä, jotka kuitenkin lähtivät pois Tadzikistanista 1990-luvun sisällissotaa pakoon. Seurakunta on tottunut toimimaan "perinteiseen" tapaan eli kutsumaan ihmisiä järjestämiinsä tilaisuuksiin.

Muslimien parissa ns. perinteistä toimintatapaa tehokkaampi on henkilökohtaiseen kontaktiin perustuva evankeliointi. Tämä tulee olemaan suuntaus myös muualla, jollakin aikataululla myös meillä Suomessa. Kristillisyys ei ole enää valtavirtaa ja se pakottaa seurakunnat muutokseen. Esimerkiksi Kiinan kotiseurakunnat ovat päättäneet, että ne eivät rakenna lainkaan rakennuksia, vaan käyttävät kaikki voimavarat evankeliointiin.'

2. Muslimien tavoittaminen evankeliumilla on paljon helpompaa muualla kuin heidän kotiseudullaan

Venäjän alueella on laskijasta riippuen 4,5-7 miljoonaa siirtotyöläistä. Iso osa heistä, ainakin pari miljoonaa, on muslimeita. Heidän mahdollisuutensa kuulla evankeliumi kotimaassaan ovat pienet.

Tämä esimerkki puhuu minulle siitä, että Jumala haluaa Venäjän ja lännen seurakuntien keskittävän resursseja muslimien tavoittamiseen. Tämä kaikki tapahtui nimittäin Tadzikistanin reissumme aikana. Ryazanin helluntaiseurakunnan pastori Dmitry Dyakov lähti mukaamme reissuun kahdeksi viikoksi. Melkein heti hänen lähdettyään seurakuntaan tuli kirgisialainen pastori, joka oli tullut töihin Ryazaniin. Hänen työnsä oli kuitenkin alkamassa vasta seuraavalla viikolla, mistä syystä hän pyysi lupaa asua seurakunnan tiloissa ja vastineeksi hän alkoi auttamaan kirkkorakennuksen rakennustöissä.

Kirkkosalin takaosaa Ryazanissa

Kirkkorakennus ja pastorin koti Ryazanissa ulkoa illalla kuvattuna

Kirkkosalin etuosaa

Sitten Dushanbessa juttelimme näistä seurakunnan toimintastrategioista paikallisten pastorien kanssa ja siinä kävi ilmi, että hekin pitävät ruoan tarjoamista yhtenä parhaiten toimivista tavoittamiskeinoista. Sitten Dmitrylle tuli mieleen, että hän seurakunnalle on lahjoitettu iso pata (kazan), melkein kaksi metriä halkaisijaltaan. Hän ei ollut vielä käyttänyt sitä, koska se on niin iso. Hän uteli paikallisilta pastoreilta, kuinka monta henkeä sillä voisi kerralla ruokkia. He arvelivat, että siitä riittäisi ruokaa jopa 500 hengelle.

Tämän esimerkin lisäksi kuulimme monen muslimin tulleen uskoon Venäjällä. Siellä muslimien tavoittaminen on suhteellisen helppoa ja turvallista verrattuna siihen, jos samaa yrittäisi Tadzikistanissa tai Uzbekistanissa.

3. Venäjän seurakunnat eivät ole orientoituneet muslimien tavoittamiseen

Useimmiten jopa päinvastoin. Vielä 6 vuotta sitten oli tilanteessa, jossa venäläiset helluntaiseurakuntien aktiivijäseniin kuuluvat henkilöt vakavasti varoittivat ja pitivät minua hulluna, kun kerroin pitäväni yhteyttä tsetseeneihin Vaasassa. Heidän mukaan kaulani katkaistaisiin hyvin nopeasti tilaisuuden tullen ja että muslimit eivät käänny kristityiksi. Siis että Jumala kyllä tekee ihmeitä, mutta meidän uskovien ei kuulu siihen sekaantua.

Nyt tilanne on muuttumassa. Venäjän seurakunnat ovat nyt sukupolvenvaihdos-iässä eli seurakunnan 1990-luvulla perustanut pastori on jäänyt tai jäämässä sivuun. Se tarkoittaa, että on noussut uusi sukupolvi, joka näkee asiat eri tavalla. He ovat valmiimpia kypsään yhteistyöhön eri tahojen kanssa.

Vielä kymmenen vuotta sitten jossakin entisessä Neuvostoliitossa törmäsin sellaiseen ajattelutapaan, että länsimaitten kristityt rahoittavat paikallisen hengellisen toiminnan. Nyt Venäjällä on uudet tuulet. Seurakuntia perustavat pääosin entiset narkomaanit ja heidän seurakuntansa kasvavat vauhdilla. Heille on myös kristillisissä kuntoutuskeskuksissa usein opetettu liiketoimintaa, siksi monilla heistä on menestyvä bisnes. Eikä näillä kuoleman kielistä pelastuneilla ole mitään vaikeuksia erottaa bisnestä seurakunnan toiminnasta, päinvastoin he rahoittavat sillä hengellisen työnsä. Eräskin reilut kaksi vuotta sitten narkomaanien kuntoutuskeskuksesta päässyt mies on nyt perustanut Ufassa 10 leipomon ketjun, joka tuottaa voittoa 20 000 euroa kuukaudessa.

Venäjän seurakunnat ovat nyt hengellisesti ja taloudellisesti itsenäisiä, mutta lähetysnäky usein puuttuu kokonaan. Lähetystyö taas on meidän suomalaisten vahvuus. Voisiko Jumala käyttää meitä ohjatakseen Venäjän seurakuntia lähetystyöhön?

Matti Anttonen

Vaasa