Matkaraportti 27.5.

Tätä kirjoittaessa olemme jo matkalla Ryazanista Muromin kautta Kazaniin. Kerrataanpas eilistä.
Saavuimme Moskovaan klo 3:30 aamuyöstä. Onneksi Samuel ja Paavo nukkuivat autossa nelisen tuntia.

Tältä näyttää parkkipaikka Moskovan eteläpuolella uudella asuinalueella aamuyöllä.

Tässä nukuttiin.

25-kerroksisen rakennuksen 11. kerroksesta kuva.

Moskovassa pysähdyimme perheessä, joka muutti reilut viisi vuotta sitten Siperiasta Skanskin kaupungista lähetystyöhön. He olivat viime vuonna leirillämme elokuussa. Kolmiossa asuu siis Tanjan ja Aleksein sekä neljän lapsen lisäksi isoäiti.

Aamupalalla. Vähän pöhnässä pitkän päivän ja lyhyen yön jälkeen.

Liikenne normaalia, ruuhkaista. Oikealla puitten takana tekonurmikentällä potkimme palloa.

Menimme katsomaan seurakuntarakennusta. Muutama vuosi sitten rakennettu rakennus sijaitsee syrjässä, mutta sisällä on elämää. Ensimmäisessä kerroksessa on ruokala, pyhäkoululuokka ja muut sosiaaliset tilat, toisessa narkomaanien kuntoutuskeskus ja kolmannessa kokoustila. Samalla tontille ollaan rakentamassa raamattukoulua varten tiloja, jotta voitaisiin kouluttaa seurakunnan istuttajia.

Nämä ihmiset istuttivat aikanaan Siperiassa 30 seurakuntaa raamattukoulun avulla. Rahaa heillä nytkään ei ole yhtään. Siitä he eivät tunnu murehtivan, sen sijaan rukousaiheena on seurakunnan rekisteröimiseen ja kaasuputken vetämiseen liittyvät kysymykset. Viranomaiset vastustavat eteenpäin menoa, mutta kuulemma rukouksella ja paastolla edetään.

Tästä portista astutaan sisään seurakunnan tontille.

Käärme oli tullut pihaan. Heitettiin kauas pois.

Tähän tulee raamattukoulu, luokat ekaan ja asuinhuoneet toiseen kerrokseen.

Uskoontulleet entiset narkomaanit ja alkoholistit rakentamassa.

Täällä he pitävät kokouksia.

Tämä seurakunta pitää sunnuntaikokoukset Moskovassa metron läheisyydessä, muu toiminta on täällä syrjemmässä. Ortodoksikirkko yleensä vastustaa toimintaa, mutta joku pappi on jopa lähettänyt hengellisen avun tarvitsijoita heidän luokseen.

Lähdössä, Aleksei hyvästelemässä.

Sitten ajelimme Luhovitsiin, joka osui matkan varrelle. Tapasimme siellä tuttavaperhettä, jonka luona olimme kesällä 2011. Lena on seurakunnan leirin johtaja, joka oli samaan aikaan Matin kanssa kristillisten leirinjohtajien instituutissa Moskovassa.

Lenalla ja Igorilla on 6 omaa lasta ja nyt 7 sijaislasta. 5 sijaislasta on jo aikuistunut. Istuimme hetken teepöydässä, kerroimme matkastamme ja lähdimme eteenpäin Ryazania kohti.

Autoa ihmettelemässä. Tadzikistaniin asti???

Lena ja Igor vasemmalla takana, edessä pari heidän sijaislasta, oikealla muita heidän vieraitaan.

Ryazanissa pysähdyimme Dmitry-pastorin seurakunnassa. Hän on Grabovenkon johtaman helluntaiunionin Ryazanin alueen piispa. Vuonna 2015 hän oli tiimeineen leirillämme käymässä. Tuolloin laitoimme nämä kauluspaidoissa liikkuneet miehet 10-12 -vuotiaitten lastenkotipoikien ryhmänjohtajiksi. Täytyy myöntää, että piispa tiimeineen pärjäsi hyvin ja palkittiin parhaana ryhmänjohtajana tuolloin (yhteensä oli 6-8 ryhmää, n. 10 henkeä ryhmässä).

Illalla yhdeksän aikaan, vasemmalla seurakuntarakennus, oikealla pastorin koti.

Illalla Mattia pyydettiin kertomaan leiristä ja matkasta, rukoiltiin.

Tällainen oli näkymä Ryazaniin tullessa. Ruuhkia ilmenee ajoittain, joka päivä on seisty jonkun aikaan.

Pastori Dmitry kertoi, että heidän käyntinsä Suomessa ja leirillämme antoi heille niin paljon rohkeutta ja voimia, että niiden avulla saivat rukoushuoneen ja pastori kodin rakenteille. Aloittivat rakennusprojektin siis leirin jälkeen. Marko mietti ääneen, että mitähän tapahtuisi, jos tulisivat leirille tänäkin vuonna...

Tällä seurakunnalla on vielä vaatimattoman näköinen alku, mutta tavoitteena on seurakuntien perustaminen Ryazanin alueelle. Elävistä kivistä rakennettu temppeli on se tärkeämpi. Dmitry kertoi myös, että loppujen lopuksi jokunen vuosi sitten tullut, evankelioimistyötä rajoittava laki on innostanut seurakunnat toimimaan aktiivisemmin. Vainot ja ahdistukset on terveellisiä seurakunnalle.