Vappuruuhkassa

Pietari - Aunus - Petroskoi - Kostamus

Transporteri starttasi vappuaattona aamukuudelta Iitistä kohti Pietaria ja ensimmäinen palaveri pidettiin jo iltapäivällä meille hyvin tutussa Internaatti 24:ssa. Paikalle oli tullut tällä kertaa peräti 6 aivan uutta kiinnostunutta vapaaehtoista sekä saman verrran vanhoja tuttuja. Tämä oli rohkaisevaa.

Ystävät Pietarissa ovat miettineet syvällisesti sitä, mitä lastenkoteja tänä vuonna kutsutaan paikalle. Eräs tänä vuonna kutsun saava lastenkoti on Siverskyn lastenkoti, joka oli mukana edellisen kerran aivan ensimmäisellä Arkki-leirillä jo 2006. Siversky oli tuohon aikaan Leningradin läänin suurin lastenkoti (yli 200 lasta) ja jäi hyvin mieleemme.

Monen lastenkodin tulevaisuus on vaakalaudalla, laitoksia suljetaan ja yhdistellään myös Venäjällä. Olemme saaneet seurata muutamien Karjalan alueen lastenkotien elämää niiden viimeiset vuodet lakkauttamiseen asti. Inhimillisesti toki tuntuu hieman kaihoisalta - moni näistä paikoista on jo tullut tutuksi. Toivottavasti tämä kuitenkin kertoo tarpeen vähenemisestä sekä esim. sijaisperheiden määrän kasvusta, eikä jäljelle jäävien laitosten paikkaluvun kasvusta. Laitos ei ole oikea paikka kenellekään, tämä toki tiedostetaan naapurimaassakin.

Eväät jäivät tällä kertaa suosiolla Suomen puolelle, sillä tuontirajoitukset tiukkenivat jälleen 3 pvää sitten

Vaikeudet alkavat laitoslapsuuden jälkeen

Valitettavasti Pietarissa saimme taas kuulla muistutuksen siitä miten vaikea lastenkodeissa varttuneiden on löytää oma-aloitteista suhtautumista elämään ja esim. määrätietoista asennetta opiskeluun. Moni jättää opiskelut kesken ja aika moni meille tutuista lastenkotien tytöistä on saanut lapsen, miehen kanssa josta ei voi odottaa läsnäolevaa isää. Toki rohkaisevia esimerkkejäkin löytyy, joskus ihan odottamattomilta tahoilta. Joskus ne, joista vähiten odottaisi, pärjäävätkin parhaiten.

Lastenkodeista poispäässeiden ”vypustnikien” elämä muuttuu usein kertaheitolla ja ”vapautta” pitää toki saada kokeilla. Ongelmana onkin mm. se, ettei lastenkodeista poispäässeillä nuorilla usein ole oikein minkäänlaista luonnollista tukiverkkoa mihin nojata kun elämä menee vaikeaksi. Moni lastenkodista poispäässyt tukeutuu vielä luottamiinsa lastenkotien kasvattajiin - jos he vain ehtivät ja jaksavat vielä työajan ulkopuolella auttaa entisiä ”asiakkaita”. Tämähän on tietysti omalla tavallaan oikein ja luonnollista, mutta juuri tällaisia välittäviä ihmisiä pitäisi olla enemmän. Toki on yhteiskunnan turvaverkkoja, mutta ne eivät koskaan korvaa luontaisia sukulais- ja ystävyyssuhteita.

Juuri tästä taas Arkki-leirissä pitäisi olla kyse. Siitä että lastenkotilapsilla olisi enemmän aikuisia ystäviä ja terveen perhe-elämän malleja.

Poislähtiessä oli aikaa jutella Nikitan kanssa, joka oli ostanut uuden mopon.

Mutta leirin järjestäminen ei ole helppoa. Elämän ja yhteiskunnan todellisuus on hyvin samanlaista joka maassa maassa: paperit ja leimat ovat tärkeitä samoin kuin vastuukysymysten määrittely ja myös positiivinen julkisuus, eli kuka saa irtopisteet. Vaan ovatko nuoret ja heidän elämänsä? Kenellä on oikeasti aikaa heille? Onko minulla - entä onko sinulla? Vai etsimmekö kaikki vain omaamme, kuten Paavalikin jo aikoinaan valitteli (Filippiläiskirje 2:21).

Tänään on vapunpäivä ja Petroskoin paras jalkapallostadioni on varattu ystävyysotteluun klo 17. Tule mukaan pelaamaan jos ehdit! ;)