Naapuria unohtamatta

Jos me emme vie Hyvää Sanomaa venäläisille,
he tulevat pyytämään sitä.
Sen pyynnön kuulevat silloin kaikki.

Vähän provoivasti sanottu. Kuitenkin tämä piti paikkansa esimerkiksi Tsekkoslovakiassa 1968. Veli Andreas kertoo kirjassaan, kuinka hän ajoi Tsekkoslovakiaan juuri silloin, kun suurin osa pyrki sieltä pois. Ensinnäkin, hän sai vapaasti viedä kirjallisuutta. Toiseksi, hän sai vastata hämmentyneille ihmisille, miksi Jumala salli miehityksen tapahtua ja samalla jakaa seurakunnille sanoman, mitä heidän tulisi tehdä. Seurakunnat ottivat haasteen vastaan ja alkoivat kohdella miehittäjiä ystävällisesti ja jakoivat heille Raamattuja. Tuloksena Neuvostoliiton oli vaihdettava kaikki sotilaat uusiin, sillä evankeliumi teki tehtävänsä.

Tämä sama koskee meitä suomalaisia. Juuri nyt meillä on kaikkien aikojen parhaat mahdollisuudet pitää yhteyksiä itänaapuriimme. Helsingistä junalla pääsee 3,5 tunnissa Pietarin keskustaan. Autolla liikkuminenkin onnistuu hyvin. Mutta missä ovat lähtijät?

Jos väitämme omistavamme vastauksen, toivon ihmisille, meillä on myös vastuu.

Mutta mitä annettavaa vaikkapa meillä suomalaisilla kristityillä voisi tänä päivänä olla Venäjällä?

Näemmekö Venäjän ja venäläisten kauniin puolen, vai vain mutaa?

Jonkin aikaa NL:n romahtamisen jälkeen Venäjä oli suuressa murroksessa. Jotkut saattoivat suhtautua Venäjään kuin Suomen omaan rakkaaseen ”kehitysmaahan”. Moni asia oli "ihanasti rempallaan", mutta suhteet ihmisten tasolla olivat hyvät. Ovet olivat auki ja suomalaisina ja länsimaalaisina olimme yhtäkkiä tervetulleita ja meitä arvostettiin. Venäjällä oli hengellistä janoa sekä paljon köyhyyttäkin ja valtavasti avoimia ovia vaikka mihin. Suomalaiset kävivät säännöllisesti mm. Pietarin alueen vankiloissa.

Nyt monet ovet ovat ulkomaalaisilta kiinni, mutta paikalliset ovat ottaneet vastuuta työstä. Silti Venäjällä tarve on edelleen valtava ja mahdollisuudet suuria. Toimintatapoja on vaan mukautettava.

Venäjä on noussut jälleen monella tapaa jaloilleen. Mitä Venäjän johtajat ja tavalliset venäläiset haluavat? Sitä mitä kaikki ihmiset kaikkina aikoina: että heitä arvostetaan ja kunnioitetaan ihmisinä, tasaveroisina. Kristittyinä, jos keinä meidän pitäisi ymmärtää tämä kunnioituksen kulttuuri. 

Yhteistyötä venäläisten ja venäläisten kristittyjen kanssa olisi nyt periaatteessa helpompi tehdä kuin koskaan viimeisen sadan vuoden aikana! Suomessa on enemmän venäjän taitajia kuin koskaan ja myös Venäjällä nuorin sukupolvi on kielitaitoisempaa. Meitä yhdistää moni asia. Vähänkään kauempaa katsottuna venäläinen kulttuuri ja elämäntapa on hyvin lähellä meidän "länsimaista" kulttuuriamme.

"Emme pääse eteenpäin, jos emme lakkaa palvomasta menetettyjä tai kuolleita Jumalia, tiedämme hyvin että jokaista kansaa uhkaa historian käännekohdassa Lootin vaimon kohtalo - menneisyyteen kääntyminen tietää suolapatsaaksi muuttumista". (Urho Kekkosen puhe ylioppilaskokelaille toukokuussa 1962)

Juuri nyt monet suhteet ovat ikäänkuin jämähtäneessä tilassa! Uusia rakentavia avauksia puolin ja toisin ei juuri tehdä. Ikäänkuin kaikki odottaisivat, että jotain kamalaa tulee aivan kohta tapahtumaan!

Tarvitsemme uusia kanssakäynnin muotoja ja toimintatapoja venäläisten kanssa. Esimerkiksi leirit ovat toimiva tapa kohdata ja palvella venäläisiä tasavertaisina kumppaneina. Arkki-leirillä monet venäläiset vapaaehtoiset ovat oivaltaneet tehokkaan tavan auttaa lastenkotinuoria. Olemme saaneet myös kutsun Itä-Siperiaan, Irkutskiin. Paikalliset seurakunnat kutsuvat meitä pitämään Arkki -leiri siellä, jotta hekin voisivat auttaa lastenkotinuoria tehokkaammin.

Kutsumme mukaan toimintaamme niitä, jotka ovat kiinnostuneita olemaan mukana uudentyyppisessä yhteistyössä venäläisten kanssa. Meillä on jaettavana paljon ideoita, miten voit auttaa ja palvella venäläisiä.

Nyt on Joulun aika. Jouluna Jeesus tuli maan päälle ihmiseksi pelastaakseen meidät. Sen kunniaksi - muistetaan naapuriakin.

Hyvää Joulua toivottaa.

Matti Anttonen, toiminnanjohtaja
Tapio Luoma-aho, hallituksen puheenjohtaja
Kansainvälinen leiriyhteistyö - Mene ja kerro ry

Viestejä nuorilta

Sain tänään viestejä vkontakten  (vk.com) kautta muutamalta lastenkotinuorelta. Andrei 16-v. kyseli mahdollisuudesta päästä ensi kesän leireille mukaan. Tänä kesänä hän oli ensimmäistä kertaa leirillä ja näin jälkikäteen on mukava muistella, miten tuo kolmas leiri hänen kanssaan meni.
Aluksi Andrein käytös oli suoraan sanottuna sietämätöntä. Toki siihen vaikutti huonostikäyttäytyvä seura, mutta Andrei osasi erittäin hyvin toimia vastoin ohjeita. Imi mehut meistä leirin vetäjistä.
Leirin aikana jotakin tapahtui, enkä tarkasti tiedä, mitä. Lopputulos oli se, että tämä sama kaveri kirjoitteli leirillä laulettuja lauluja paperille, jota piti huolellisesti taiteltuna taskussaan. Sieltä hän kaivoi paperin aika ajoin ja opetteli laulun sanoja ulkoa. Nyt hän on jo reilun kolmen kuukauden ajan kysellyt, pääseekö hän ensi kesänä koko ajaksi leirille.

Andrei taisi olla mukana tässä israelilaisessa tanssissa.

Toinen viestejä kirjoittelut henkilö oli Nastia. Hän on nyt jo 34-vuotias ja hänellä on oma perhe, mies ja muutaman vuoden ikäinen tyttö. He asuvat kommunalkassa eli soluasunnon yhdessä reilun kymmenen neliön huoneessa. Yhteinen keittiö ja wc eivät huimaa laadullaan, mutta ajavat asian.
Nastia on ollut välillä töissä, mutta nyt perheen elättää mies. Nastialla kuitenkin riittää tekemistä, sillä hän auttelee sairastunutta naapurihuoneen asukasta. Harva suomalainen nuori nainen tekisi samaa.
Nastia kirjoittaa: "Olen onnellisessa asemassa, sillä minulla on ystävinä teidät sekä muut suomalaiset, amerikkalaiset ja venäläiset ystävät... Kiitän Jumalaa siitä, että hän ei ole hylännyt minua ja että antoi teidät minulle ystäviksi."
Minä taas rohkaistuin lukiessani näitä viestejä. Huolia riittää murehdittavaksi, mutta näitä saisi olla enemmän.