Lähdimme liikkeelle kotoa torstaina ja tulimme Kostamukseen perjantai-iltana. Lauantaiaamuna aikaisin tankkasimme jo auton ja lähdimme Pashan ja Ilianan perheen kanssa Tikshaan, jossa osallistuimme seurakunnan kokoukseen teepöydän ääressä. Sitten seuloimme joitakin hehtolitroja hiekkaa muuraustarkoituksiin. Välillä söimme ja sitten lähdimme vierailukierrokselle.
Yllä kuva "kotikäynneiltä". Alenan talo takana on remontin tarpeessa, mutta asumiskelpoinen. Ikkunat tarvitsisi vaihtaa talveksi, piipunpää onkin jo menossa uusittavaksi. Hänkin lastenkotitaustainen, talo on hänen vanhempiensa.
Ehdimme Tikshassa jutella paljon. Kostamukselaiset ystävämme miettivät kokopäivätyön jättämistä, jotta jäisi enemmän aikaa perheelle ja leiritoimintaan. Vähän tarvitsisivat rahallista tukea siihen. Pitemmällä tähtäimellä se olisi ensiarvoisen tärkeää. Alla toinen kuva Tikshasta.
Sunnuntaina päivällä tapasimme lastenkotinuoria kaupungin pääaukiolla, jossa oli iso liikuntatapahtuma menossa. Oli tosi hieno sää tavata tuttuja. Sitten lähdimmekin siirtymään Suomen puolelle. Tällä kertaa ajoimme Pietariin Suomen kautta, lyhyempää ja teiden kunnon puolesta parempaa reittiä. Matkalla pysähdyimme Nurmeksessa tuttavien luona sekä Siikasalmen koululla, jonka katsastimme tulevia leirejä ajatellen.
Pietarissa kävimme neljässä eri paikassa: Internaatti No24:ssä, turvakoti Elämässä, Sasha Zaharovin ja Nastja Kiselevan luona. Internaatissa tapasimme tuttuja ja ehdimme vähän vaihtaa kuulumisia. Monien silmistä näki halun ja tarpeen jutella enemmänkin, mutta aikaa ei ollut. Elämässä kävimme vain yöpymässä, auto parkkeerattiin tilanpuutteessa tavanmukaisesti jalkakäytävälle suojatien viereen. Tosin lähdimme aamulla jo kahdeksan maissa liikkeelle. Alla kuva internaatista.
Zaharoveilla oli vanhemman lapsen synttärit sopivasti samaan aikaan. Jutustelimme Sasha kanssa monista asioista. Toiminnallamme on selkeä tarve aloittaa jonkinlaiset kokoontumiset Pietarin alueella. Helpoimmalla se onnistuisi tapaamalla jossakin kahvilassa, neutraalissa paikassa. Täytyisi vain löytää sopiva kahvila, jolla olisi samanhenkinen omistaja.
Nastjan tunnemme 12 vuoden takaa. Hänellä on nyt oma perhe ja 1,5 vuotias Maria -tyttö. Istuimme hänen luonaan pari tuntia. Oli todella kiva huomata positiivinen muutos hänen elämässään. Aleksei, perheen isä, oli töissä käydessämme. Alla kuvia tapaamisesta.
Sellainen reissu. Monta positiivista uutista kuulimme näitten lisäksi, mm. sen, miten Sergei, yksi leirin vapaaehtoisista, on omatoimisesti vieraillut eri lastenkodeissa Karjalassa. Talvileirin tarvitsee vain rahoitusta eikä venäläiselle organisaatiolle ole vieläkään saatu rekisteröintiä. Siinä haastetta. Leirin tarpeellisuutta ei kukaan enää kyseenalaistanut, varoja vaan tarvitaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti