Matkaraportti Aktobe - Alma-ata - Dushanbe 8-9.6.

Viimein pääsimme matkaan Aktobesta. Johan ehdimme 6 päivää olla paikallamme auton remontoimista odotellessa. Lauantaiaamu meni pakatessa ja lähtöön valmistautuessa.

Odottamassa taksia lentokentälle

Paavoa jännitti lentäminen

Jos oli pohjoisosa Kazakstania tasaista, niin Alma-atassa meitä ympäröivät vuoret. Ehdimme jättää tavarat hotelliin lentokentän vieressä, mennä keskustaan syömään ja kävelemään ja tulla takaisin nukkumaan. Tuli samalla nähtyä osa Suomen ja Bosnia-Hertsegovinan välisestä jalkapallo-ottelusta. Tämä hotellimme oli parhaat päivänsä nähnyt eikä ruuhkaa ollut. Hyvä puoli oli se, että lentokenttä oli parinsadan metrin päässä.

Saimme kyydin hienossa autossa sateisessa Alma-atassa

Metrossa

Syömässä paikallisessa ruokalassa

Keskustassa Alma-atassa. Nuoria liikkeellä

Lentokoneesta saimme ihastella jylhiä vuoria alapuolella. Lopulta laskeuduimme vuorien keskelle. Lentokentällä täytimme maahantulokortit ja tulimme aulaan. Emme saaneet ketään kontakteistamme kiinni puhelimella, joten otimme taksin siihen hotelliin, jonka osoitteen olimme ottaneet ylös lähtiessä.

Alma-atan vuoria

Tässä vaiheessa oli kuuma ja meillä oli nälkä, joten kuvia ei tullut otettua. Taksikuski selvästikään ei tiennyt, missä hotellimme sijaitsee. Tässä kulttuurissa sellaista asiaa ei voi paljastaa, joten kiertelimme kaupungilla muita hotelleja katsellen, kunnes Dmitry bongasi samaan suuntaan liikkuneesta autosta kalan kuvan. Hän käski heti kuljettajaa pysäyttämään tuon auton. Taksikuskin auto ei ollut enää kovin uusi, joten hän sanoi kiilaavansa tuon auton ja että se maksaa 4000 euroa. Dmitry rauhoitteli, että tarvitsee vain pysäyttää, ei kolaroida.
Loppujen lopuksi: kyseiset kristityt miehet olivat tulossa seurakuntansa kokouksesta ja järjestivät meille yösijan seurakuntansa tiloissa. Nuo tilat olivat miljööltään ja sijainniltaan aivan loistavat.

Kadulla

Majoitushuoneemme

Samuel tutkii viinirypäleterttuja talomme pihassa

Paikalliseen tyyliin

Ulkoilmaravintola

Dushanben puistoja kierrellessä olisi mennyt enemmänkin aikaa.

Samana iltana tapasimme iltaruokailun jälkeen vielä pari muslimitaustaista nuorta, jotka olivat innokkaita evankeliumin asiamiehiä.

Matkaraportti 5-7.6.

Tässä tulee jälkijunassa raporttia kolmesta viimeisestä päivästä Aktobessa, tai Aktiubinskista kuten venäjän kielellä tätä kaupunkia kutsutaan.
Tosiaan saimme moottorin toimitettua moottorispesialisti Anatolille tiistaina 4.6. Sitten keskiviikkona 5.6. korjaamolla Anatoli sai edellisen projektin päätökseen ja meidän moottorin kimppuun. Tämä moottorimalli on paikallisten kielenkäytössä "kertakäyttöinen" eli huonolaatuisia osia sisältävä versio.
Autohan pysähtyi 65 kilometriä Kazakstanin rajalta Venäjän puolella lauantaina aamupäivällä 1.6. eli nyt olimme odottaneet jo yli kolme vuorokautta, että saisimme moottorin työn alle. Meille oli kerrottu Venäjän puolella, että Kazakstanin puolella Aktobessa on paljon näitä moottoreita. Nyt oli totuus paljastunut: Kazakstanin puolella ei juuri diesel-moottoreita suosita, koska siellä diesel on heikkolaatuista. Siksi tätä moottorityyppiä ei sieltä löydy.
Nyt edelleen odottelimme, että tilanne auton korjauksen suhteen ratkeaisi. Ystävämme Kalau, joka hoiti asioitamme auton suhteen Aktobessa, epäili moottorissa olevan jonkun vakavan vian. Matti uskoi kampiakseli laakeroinnin lämmenneen ja moottorin pysähtyneen sen vuoksi. Tämän selviämistä nyt odottelimme. Sitä odotellessa tapasimme paikallisia ja pelasimme jalkapalloa. Kuvia ei niin paljon tullut otettua.

Huvituksia pojille

Trampoliinikeskus

 

Moskeija on hienon näköinen ja keskeisellä paikalla.

Tällä viikolla loppui myös muslimien paastokuukausi Ramadan. Sitä ei juuri huomannut, sillä kukaan tapaamistamme taksikuskeista tai muista paikallisista muslimeista ei paastonnut. Yksi taksikuskeita päinvastoin sanoi, että hän on niin nuori, että ehtii sitten vanhempana paastoamaan ja rukoilemaan. Sitten kysyimme, että miten Allah tuohon asenteeseen suhtautuu, hyväksyykö tuollaisen? Kuski vastasi, ettei tiedä eikä häntä tuntunut asia kovin edes kiinnostavan.
Keskiviikkona kävimme myös syömässä ystäviemme kanssa kazakkiruokaa Taikazan-ravintolassa. Paljon lihaa tarjolla. Aktobe on edullinen kaupunki: vaikka kävimme syömässä prameasti hienossa paikassa, seitsemän hengen ruoat maksoivat vain muutama kymmenen euroa. Bussimatka maksaa alle 20 senttiä, taksimatka 1,2 euroa.

Torstai-iltana kävimme pelaamassa jalkapalloa paikallisen urheilukoulun stadionilla. Mukaan lähti kolme nuorta, joitten kanssa olimme pelanneet aiemminkin. Svetlana -ystävämme tuli mukaan katsomaan, miltä meidän jalkapallon kautta tapahtuva kansainvälinen yhteistyö näyttää. Tällä kertaa vastustajiksi osui 4-5 nuoren miehen porukka, joitten kanssa pelailimme ja juttelimme. Yksi pojista, Sasha, tuli juttelemaan ja kertoi avoimesti, ettei hänellä ole isää. Lahjoitimme myös tälle porukalle pallon.

Lahjoitimme pojille myös pallon pelin päätteeksi.

Kotimatkalla pelistä näytimme meitä majoittavalle Svetlanalle, kuinka paljon hänenkin lähiympäristössään on jalkapalloa pelaavia alakouluikäisiä poikia. Kerroimme myös ideasta kunnostaa läheinen koulun kenttä, jotta Svetlana voisi saada kontaktia noihin poikiin. Hän oli aiemmin itse ottanut puheeksi lähialueensa lapset, joita hän haluaa auttaa.

Torstaina saimme myös uutisia moottorista. Kiertokanki oli irronnut kampiakselista ja irronneet osat olivat vaurioittaneet myös kampiakselia. Noita osia oli huonosti saatavilla hyvälaatuisina alkuperäisosina, joten siksi meidän piti vähän miettiä. Samalla tuli myös hyvä keskustelu ystävämme Kalaun kanssa Afganistanin kristittyjen tilanteesta. Kalau oli jossakin vaiheessa ollut jo kovasti lähdössä töihin Afganistaniin ja auttamaan paikallisia kristittyjä, mutta viime hetkellä lähtö oli peruuntunut. Joka tapauksessa, meille syntyi hyvä keskustelu matkamme tarkoituksesta.
Mikä tässä moottorin hajoamisessa on mielenkiintoista on se, että miljoonan ajokilometrin jälkeen kiertokangen kiinnityspultti irtoaa itsestään. Näin tässä oli käynyt. Todennäköisyys tälle tapahtumalle on jotain samaa luokkaa lottovoiton kanssa. Jumala pysäytti meidät tänne Venäjän ja Kazakstanin rajan läheisyyteen.
Lopulta löysimme edullisia osia Permistä, Venäjältä. Kalau lupasi hoidella autoasiaa ja samalla saimme selville, että voimme jättää auton korjaukseen ja poistua itse maasta. Siispä ostimme saman tien liput Dushanbeen, Tadzikistanin pääkaupunkiin. Lähtö olisi heti seuraavana päivänä. Perjantaina 7.6. kävimme vielä varmistelemassa näitä auto- ja rekisteritapaamisia sekä tapasimme paikallisia kristittyjä. Meitä majoittaneelle Svetlanalle ostimme imurin lahjaksi, jotta asunnon iso kokolattiamatto olisi vähemmän pölyinen jatkossa.

Imuria testaamassa ja asentamassa

Matkaraportti 4.6.

Aamusta alkoi moottorin irrotus tässä talon pihassa. Jälkeä alkoi syntyä vauhdilla. Paikallinen hinta moottorin irrotukselle on varsin edullinen Suomen hintoihin verrattuna: 60 euroa.

Aslan (oikealla) paastosi työn aikana (ramadan).

Moottori lavalle ja pajalle.

Ja ei kun mennään Tadzikistaniin. Mitään puutu mitään?

Käveleskelimme kaupungilla yhdessä ja erikseen. Paljon, tuntikaupalla, myös keskustelimme Halayn kanssa, mutta siitä ei näpsitty kuvia niin paljon.

Oli lämmintä. Täällä keskustassa on panostettu tällaiseen.

Presidentti on läsnä.

Päästadion. Tänne sitten ensi kerralla?

Torilla ostamassa kenkiä tulevien lähettien jaloille?

Leikkipuistot ovat samanalaisia kuin Venäjällä.

Illalla pelasimme jalkapalloa lasten ja nuorten treenistadionilla. Kyseessä oli kuuromykkien treenivuoro, pelasimme heitä vastaan. Isokokoisia nuoria miehiä vastaan sekalainen porukka, silti ensimmäisen puoliajan jälkeen taululla oli 0-0. Loppujen lopuksi takkiin tuli 3-0, mutta tärkeintä oli hyvä kansainvälinen yhteistyö. Jumala kääntäköön sen itse mielensä mukaiseksi lopputulokseksi, me on nyt aukaistu tie jalkapallotoiminnalle Aktoben seurakunnissa.

Raamikkaita nuoria vastassa pelaamassa.

Puoliajan huili.

Illalla kokosimme sängyn talon asukkaille. Muutaman päivän ikäiset kissanpennut mönkivät vieressä.

Matka on tähän moottoriremonttiin saakka edennyt vauhdilla eikä tässä ole ehtinyt tehdä syvällistä analyysia. Nyt kuitenkin raapaisen pintaan syvemmältä.
Autohan hajosi Venäjän ja Kazakstanin rajalle. Orenburgista lähtiessä ohitettiin Euroopan ja Aasian rajamonumentti. Aasian puolelle siirtyminen tarkoittaa myös toisenlaiseen toimintaympäristöön siirtymistä. Ei sillä, että Mersun moottorit ei tykkää Aasiasta. :)
Venäjä on toiminta-alueena meille (Matti, Samuel, Paavo, Dmitry) tuttua, Aasiassa kulttuuri ja mentaliteetti on toisenlaista. Tässä matkan aikana tätä siirtymää on tapahtunut pikkuhiljaa Euroopasta Aasiaan: Tatarstanissa ja Ufassa muslimeita on jo merkittävässä määrin, täällä Aktobessa varmaan jo enemmistönä. Aasialainen kulttuuri vaatii myös toisenlaista lähestymistapaa: yhteisö, suku ja ystävät on kaikki kaikessa. Ne, jotka jättävät islamin ja lähtevät seuraamaan Jeesusta, joutuvat kohtaamaan paljon hylkäämistä tai ainakin sen pelkoa. Siksi evankeliumikin on esitettävä eri tavalla ja uuden uskonyhteisön on toimittava korvaavana perheenä.

Matkaraportti 3.6.

Heti aamusta paikalle tuli paikallinen pastori Hayal katsomaan autoamme. Hän korjaa työkseen vähän kaikenlaisia vempaimia. Nytkin hän suhtautui tilanteeseen erittäin positiivisesti: Jumala on lähettänyt meidät Aktobeen. Se on totta: muuten olisimme ajaneet surutta ohi.

Tähän työnsimme auton hinauksen jälkeen

Iloisena toteamme, että auton hajoamisen ansiosta tapasimme

Auton katsomisen jälkeen lähdimme vaihtamaan paikallista valuuttaa. Kauppapaikat ovat moderneja viimeisen päälle täällä Aktoben keskustassa. Lähellä on iso moskeija ja ortodoksikirkko. Lisäksi keskustassa on vesipuisto ja huvipuisto. Rahaa tuntuu löytyvän sellaisiin rakennushankkeisiin, vaikka muuten hintataso on alhainen: taksi maksaa 1,2 euroa ja bussilippu vajaa kymmenen senttiä.

Valuutanvaihdossa

Aktobe on likainen kaupunki ilmanpuhtauden kannalta: monet käyttävät hengityssuojaimia. Tällä alueella on sekä öljyä että kaasua. Muuten kaikki näyttää kyllä suhteellisen puhtaalta.

Mega -kauppakeskus

Kaukalo sisällä kauppakeskuksessa

Illalla paikallisia nuoria tuli käymään taloon, jossa asuimme. Näytimme videoita Suomesta ja juttelimme niitä näitä. Illalla Hayal tuli käymään ja kertoi uutiset: otamme aamupäivällä moottorin irti tämän talon pihassa ja viemme korjaamolle. Siellä Anatoli yrittää korjata sen, mikäli se on vain mahdollista. Kuten edellisen päivän raportissa kirjoitin, vika on todennäköisesti kampiakselin runkolaakereissa, jotka ovat leikanneet kiinni. Nyt vaan pitää saada tänne uudet laakerit.

Diagnoosi korjauksesta

Yksi korjaaja oli ehdottanut, että voisi nopeasti laittaa autoon 4-litraisen bensamoottorin ja muuttaa sen kaasukäyttöiseksi. Me emme mielellään hyväksy sitä, sillä se vaatisi muutokset rekisteriotteeseen. Siirsimme yhdessä nuorten kanssa auton pihalle, missä moottori irrotetaan.

Työntäjät valmiina

Pakilla pihaan

Tässä moottori irrotetaan.

Illan päätteeksi pelasimme jalkapalloa läheisellä kentällä. Tai voiko sitä kentäksi kutsua. Mutta hauskaa oli.

Jos joku miettii, että miltä tuntuu, niin vaikea on sanoa. Tämä auto on korjattava, sillä ei tätä voi jättää Kazakstaniinkaan. Jumalalla on joku suunnitelma. Jatketaan.

Matkaraportti 2.6.

Heräsimme Sol-Iletskissa aamulla klo 8 jälkeen ja suuntasimme heti autolle. Veimme tavarat sinne ja menimme kahvilaan aamupalalle. Ja sitten kiireellä... odottamaan. No, nyt viimein pääsimme matkaan. Aleksei ja pari hänen tuttavaansa istuivat Matin ja poikien kanssa Gazel-hinausautossa, Marko ja Dmitry meidän autossa.
Olimme siis viemässä autoa korjattavaksi Kazakstanin puolelle, sillä Orenburgissa ei kuuleman mukaan osattaisi tehdä remonttia niin hyvin ja halvalla. Ennen matkaanlähtöä moottoriremontin tehneen Juhan mukaan vika voisi todennäköisesti olla kiinnileikanneissa kampiakselin runkolaakereissa, jotka ovat ylikuumenneet. Vanhat laakerit eivät siedä tuollaisia autiomaan lämpötiloja, joissa ajoimme.

Yöpaikka Sol-Iletskissa, majatalo.

Parin tunnin matka rajalle meni nopeasti. Saavuimme jonoon, jossa oli Venäjältä Kazakstaniin menossa kazakkeja, uzbekkeja, kirgiisejä, venäläisiä, tadzikkeja ja ties ketä. Tuli paljon hyviä keskusteluja, monet kyselivät, mitä oli tapahtunut, kun suomalaisten autoa hinataan Kazakstanin puolelle.

Bahtior oli tulossa kotiin työreissulta.

Jossain vaiheessa kyllästyimme istuskelemaan ja kävelemään, joten menimme pallon kanssa viereiselle parkkipaikalle mukaan pelaamaan. Siellä oli jo joitakin tadzikkeja ja uzbekkeja potkimassa koripalloa. Saimme nopeasti pystyyn Suomi-Uzbekistan -maaottelun.

Suomi-Uzbekistan, sandaalit jalassa parkkipaikalla.

Joukkueet yhteiskuvassa varjossa (oli yli 30 astetta lämmintä)

Samuel tutustui tähän uzbekkipoikaan.

Täytyy sanoa, että ihmiset olivat avoimia ja juttelivat mielellään kaikesta. Siihen kun voisi perustaa kristillisen kahvilan, niin voisi tarjota sekä ruumiin ravintoa että elämän leipää.

Näillekin uzbekeille lahjoitimme pallon, saimme takaisin koripallon.

Väsyneitä ilmeitä.

Rajan jälkeen söimme perinteistä keskiaasialaista ruokaa, nimeltään plov. Hyvin maittoi, kun olimme olleet päivän syömättä. Kuusi tuntia tullissa oli tehnyt tehtävänsä, olimme aika väsyneitä. Saavuimme ystävien rakennuksen portin edustalle Aktobeen illan hämärtäessä. 12 tuntia matkantekoa. Markon kanssa päätimme ihan pokerinaamalla kysyä Alekseilta, hinaisiko hän meitä Tadzikistaniin saakka, hajonneen auton tullimaksu voisi olla merkittävästi alhaisempi. No, Alekseihan alkoi heti laskeskella, miten se onnistuisi. Kerroimme, että se on pelkkä vitsi. Saimme kuitenkin erota ystävinä ja Aleksei ystävineen näki meidän vitsailevan ja pelailevan hymyilevinä, vaikka auto oli hajonnut ja inhimillisesti oli syytä murheeseen.

Väsynyttä porukkaa.

Ystävämme Aktobessa ovat kristittyjä. Oli mukava heti ensimmäisenä iltana kokea, miten uskonveljiä ja -siskoja on joka puolella.